Lapuan tuomiokapituli selvittää samaa sukupuolta olevan parin kirkollista vihkimistä

Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli selvittää hiippakunnan alueella tapahtunutta samaa sukupuolta olevan parin kirkollista vihkimistä.

Tuomiokapitulin lakimiesasessorin Tuomas Hemmingin mukaan vihkiminen on toimitettu ilmeisesti juhannuksena. Kapitulissa ei vielä ole tarkempaa tietoa asiasta.

Asiasta ei ole tehty kantelua, vaan tuomiokapituli on saanut asian tietoonsa muuta kautta.

– Tuomiokapituli siis on saanut tietoonsa, että hiippakuntamme alueella Seinäjoen seurakunnan pappi olisi vihkinyt samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon. Häneltä on asiaa tiedusteltu ja hän on myöntänyt näin tehneensä, Hemminki kertoo.

Vihkiminen ei kuitenkaan ole tapahtunut Seinäjoella.

– Kun saan asianomaiselta papilta hänelle toimitettuun selvityspyyntöön vastauksen, asia valmistellaan tuomiokapitulin käsittelyä varten. Mahdollisesti asia on päätöksentekovaiheessa tuomiokapitulissa syys- tai lokakuun aikana. Mutta tässä on paljon muuttuvia tekijöitä, vielä ei esimerkiksi tiedetä, joudutaanko pyytämään vielä lisäselvityksiä vai ei, Hemminki sanoo.

Kevään ja kesän aikana evankelis-luterilaisen kirkon papit ovat eri puolilla maata toimittaneet tähän mennessä yli 30 sateenkaariparien vihkimistä ja siunaamista, kertoo espoolainen pappi Aija Pöyri. Hän pitää vihkimisistä ja siunaamisista anonyymiä kirjanpitoa ryhmässä, joka kokoaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen myönteisesti suhtautuvia pappeja.

Jos jokin toinen tuomiokapituli tekee tämäntyyppisessä asiassa päätöksen ennen Lapuan tuomiokapitulia, luodaanko kirkko-oikeudellista linjaa koko kirkon käyttöön? Voivatko eri hiippakunnat tehdä samassa asiassa erilaisia päätöksiä?

Hemminki ei halua spekuloida asiaa etukäteen.

– Yksikään kapituli ei ole vielä päätöksiä tehnyt. Pitää myös muistaa, että tapauksissa on erilaisia taustoja ja perusteluita. Voi olla, että ennemmin tai myöhemmin kirkossa muodostuu asiassa yksi linja, mutta tuleeko se kirkon sisältä, hallinto-oikeudessa vai korkeimmassa hallinto-oikeudessa, se jää nähtäväksi. Katsotaan nyt, miten ne linjat lähtevät muodostumaan, Tuomas Hemminki toteaa.

Lapuan hiippakunta on muiden hiippakuntien tavoin alkuvuodesta ohjeistanut pappejaan avioliittolain muuttumisen johdosta. Pappi ei voi kirkkojärjestyksen ja kirkkokäsikirjan perusteella toimittaa samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliittoon vihkimistä tai avioliiton siunaamista.

Kuva: Olli Seppälä. Hääkakku samaa sukupuolta olevien parien vihki- ja siunaustilaisuudessa 1. maaliskuuta Musiikkiteatteri Kapsäkissä Helsingissä.

Lue myös:

Kaksi pappia siunasi sateenkaariparin avioliiton Kallion kirkossa – piispa Askola paikalla

Papit ovat vihkineet tai siunanneet parikymmentä sateenkaariparia – loppukesälle luvassa lisää

Sadinmaan toimittamista avioliittoon vihkimisistä kantelu tuomiokapituliin

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

Edellinen artikkeliKiira-myrsky murjoi Järvenpään hautausmaata – siunauskappeli vaurioitui, hautakiviä särkyi
Seuraava artikkeliKatolilaisilla ja ortodokseilla tänään Maria-juhla – mieltävät Jeesuksen äidin kohtalon eri tavoilla

Ei näytettäviä viestejä