Lapuan piispan­vaalissa toiseksi jäänyt Terhi Kaira: En ryhdy spekuloimaan, jokainen on oman äänensä herra

Lapuan hiippakunnan piispanvaalissa toiseksi jäänyt hiippakuntadekaani Terhi Kaira sai vaalin toisella kierroksella alustavan tuloksen mukaan 394 ääntä ja piispaksi valittu tuomiorovasti Matti Salomäki 478 ääntä. Tuloksesta voi lukea lisää Kotimaan uutisesta täältä.

– Olen huojentunut, kun vaali on ohi. Haluan onnitella tuomiorovasti Matti Salomäkeä ja toivotan hänet tervetulleeksi tuomikapitulin työyhteisöön. Meillä on siellä työteliäs ja energinen porukka, Terhi Kaira sanoo tuoreeltaan Kotimaalle vaalituloksen selvittyä.

Hiippakuntadekaani Kaira ja uusi piispa Salomäki tulevat olemaan läheisiä työtovereita.

Kysymykseen siitä, syntyikö vaalikampanjan aikana kulissien takaista vastakkainasettelua, Kaira naurahtaa toteamalla, että jos heidät tuntee, niin varmaankaan ei syntynyt.

– Omaan kampanjaani ja vaalitiimiini olen erittäin tyytyväinen ja koin, että saimme sisällöllisiä viestejä hyvin läpi. Varsinkin sosiaalisen median päivityksistä on tullut paljon kiitosta, ja jokainen postaus tavoitti tuhansia.

Kaira sai eniten ääniä vaalin ensimmäisellä kierroksella, jolla oli neljä ehdokasta. Etumatka ei riittänyt toisella kierroksella. Mihin vaali ratkesi?

– En ryhdy spekuloimaan, miksi kävi näin, vaan ajattelen, että jokainen äänestäjä on oman äänensä herra ja äänestyspäätöstä on pohdittu myös rukoillen. Siihen, miten ihminen äänestää ja valintansa tekee, vaikuttaa moni asia.

Terhi Kaira näkee piispanvaalin ensisijaisesti kirkon omana valintaprosessina: hiippakuntaan haetaan uutta työntekijää, piispaa.

– Mutta tietysti pitkä vaalikampanja on myös mahdollisuus pitää julkisuudessa esillä kirkon sanomaa ja toivottavia tulevaisuuden kehityslinjoja. Media on sekä kirkon että hiippakunnan yhteistyökumppani.

Tänä iltana Kaira aikoo kahvitella nykyisen piispan Simo Peuran seurassa ja sen jälkeen juhlia vaalitiiminsä kanssa. Huomenna on edessä seurakuntien johtamiskoulutusta ja loppuviikosta työmatka.

Lue myös:

Tuomio­rovasti Matti Salomäki valittiin Lapuan hiippa­kunnan piispaksi

Tuleva piispa Matti Salomäki: Kahtia­jako nousee peloista, sillä eihän ihmisen elämä mene karsinoihin

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Lapuan piispanvaalissa toiseksi jäänyt Terhi Kaira: En ryhdy spekuloimaan, jokainen on oman äänensä herra

Edellinen artikkeliTuleva piispa Matti Salomäki: Kahtia­jako nousee peloista, sillä eihän ihmisen elämä mene karsinoihin
Seuraava artikkeliKirkko­hallituksen yt-neuvottelut alkavat ja voivat johtaa enintään 20 työn­tekijän irti­sanomiseen

Ei näytettäviä viestejä