Lapuan piispa Matti Salomäki sai lahjaksi uniikki­puukon, jonka kahvassa on raamatun­jae

Lapuan uusi piispa Matti Salomäki on saanut lahjaksi varta vasten hänelle tehdyn puukon. Sen kahva muistuttaa Lapuan piispan sauvasta, ja siinä on merkittynä jae paimenpsalmista.

Puukon tekijä on lapualainen Jussi Kallio. Puukkojen tekeminen on hänelle harrastus, päätyönään hän on Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan kiinteistönhoitaja.

Kallio tuli seurakuntaan töihin samoihin aikoihin Salomäen kanssa 2012.

– Matti on ollut meidän perheelle pappina, kun olemme menettäneet kolme vauvaa, jotka hän on siunannut Simpsiön hautausmaalla. Sitten tuli vielä ilon hetki, ja Matti kastoi meidän nuorimmaisen Eljanin.

Kallio kertoo aloittaneessa puukkojen tekemisen, kun hänen vaimonsa Kaisa ehdotti hänelle puukkokurssia.

– Siellä jäin koukkuun puukkojen tekemiseen ja siihen liittyviin tekniikoihin. Siinä on semmoinen harrastus, jossa ei ikinä ole valmis, vaan aina voi oppia uutta. Matille tein rautaisen veitsen, jossa on piispansauvan päästä otettu ajatus. Psalmin 23 jae 4 sopii Matille hyvin. Hänellä on haastava ja hieno tehtävä edessään.

Puukkojen lisäksi Kallio harrastaa käsitöitä laajemminkin. Esimerkiksi Lapuan tuomiokirkon kulkuesoihdut ja alttaripöydän risti ovat hänen tekemiään.

Jussi Kallio tekee puukon kokonaan itse terää myöten. Kuva: Jussi Kallio

Puukkoja lahjaksi ennenkin

Matti Salomäki sanoo tietäneensä kyllä entisen työtoverinsa harrastuksesta, mutta oli yllättynyt lahjasta.

– Puukko oli koristeluiltaan piispuus-aiheeseen sopiva ja siihen oli mukavasti liitetty paimenteema. Erittäin hieno idea ja toteutus!

Onko sinulla erityinen suhde puukkoihin tai lempipuukkoja?

– Muistan ehkä ensimmäisen lapsena saamani puukon, jolla sain tehtyä haavan käteeni, ja opin siitä tietysti jotain. Kun tulin valituksi Lapuan tuomiorovastiksi, sain savolaisilta [aikaisempi työpaikka Pielavedellä] lahjaksi kaksikin puukkoa. Puukkojen historia Pohjanmaalla oli siis tiedossa! Muuten puukon käyttöni liittyy lähinnä retkeilyyn.

Mihin piispa tarvitsee ”piispallista” puukkoa?

– Ehkä se vertauskuvallisesti voisi muistuttaa Jumalan sanasta, jota Raamatussakin verrataan kaksiteräiseen miekkaan. Puukkoa voidaan käyttää hyvin tai huonosti. ”Veistä” tarvitaan toisinaan tarpeellisiin leikkauksiin, on sitten kysymyksessä talous tai terveydellinen operaatio. Varoittavana esimerkkinä on käyttö, jossa puukkoa on käytetty sitten, kun sanallinen keskustelu on mennyt umpikujaan.

Missä aiot käyttää lahjapuukkoa?

– Pidän retkeilystä ja vaelluksesta luonnossa, ja siihen käyttöön tämäkin puukko varmasti pääsee. Ehkä se muina aikoina voi olla koristeena takan reunalla.

Lue myös:

Matti Salomäki vihittiin Lapuan piispaksi miltei tyhjässä kirkossa – saarnasi siitä miten kirkko toimii usein hiljaisesti ja näkymättömästi

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliMiksi Irja Askolan nimi jätettiin pois palkinnosta? – Osa Kirkko­hallituksen täys­istunnon jäsenistä perustelee, toiset kieltäytyvät kommentoimasta
Seuraava artikkeliKosteus­vaurioista kärsivää Imatran Kolmen Ristin kirkkoa yritetään pelastaa nyt kansalais­aktiivisuudella

Ei näytettäviä viestejä