Lähetys­hiippakunta aloitti kristin­uskon kurssin seurakunta­yhteyttä etsiville

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta on aloittanut tänä syksynä ensimmäistä kertaa kurssin ”Kristinusko tutuksi”. Kristinuskoa selittäviä tilaisuuksia on pidetty vuoroviikoin Helsingin toimintakeskus Koinoniassa ja etänä verkossa. Kurssi päättyy marraskuun alussa.

Espoon Pyhän Tuomaksen luterilaisen seurakunnan pastori Eero Pihlava kertoo, että kurssi on avoin kaikille. Motivaationa kurssin pitämiseksi on Jeesuksen kaste- ja lähetyskäsky.

– Varsinainen kohderyhmä ovat uudelleen seurakuntayhteyttä etsivät ihmiset ja ne, jotka eivät kristinuskoa ennestään lainkaan tunne, Pihlava sanoo.

Pihlava ei kuulu kurssin alustajiin, mutta hän on kurssin isäntä ja kokoontumisten keskustelujen johtaja.

Kurssia on Pihlavan mukaan mainostettu esimerkiksi Helsingin Uutiset -kaupunkilehdessä, netissä ja sosiaalisessa mediassa.

– Seurakuntalaisemme ovat rukoilleet tämän työn puolesta ja pyrkineet kutsumaan kurssille myös ihmisiä lähipiiristään.

Pihlavan mukaan kurssille ilmoittautui toistakymmentä ihmistä. Se ei kuulosta paljolta, mutta verkon kautta pidetyissä tilaisuuksissa on Pihlavan mukaan ollut lisää osanottajia.

Pihlava ei halua käyttää termiä ”jäsenhankinta”, mutta myöntää, että järjestäjillä on omat odotuksensa.

– Totta kai toivomme, että kurssin jälkeen osanottajille syntyisi yhteys seurakuntaan ja armonvälineisiin.

Kurssin aiheina ovat olleet esimerkiksi ”Onko Jumalaa olemassa?”, ”Kärsimyksen ongelma” ja ”Miten Pyhä Henki toimii?”.

Idea lähti Alfa-kursseista

Kaksituntisiin kokoontumisiin on Eero Pihlavan mukaan kuulunut alustusten lisäksi ruokailu. Tässä mielessä formaatti vaikuttaa hieman samanlaiselta kuin 1990-luvulta lähtien Lontoosta kaikkialle maailmaan levinneissä Alfa-kursseissa.

Alkuperäisen kurssi-idean Pihlava kertookin saaneensa kotiseurakunnastaan Harjavallasta, jossa on pidetty Alfa-kursseja.

Puhujina kurssilla ovat Pihlavan mukaan olleet Lähetyshiippakunnan pastoreiden ohella hiippakunnan piispa Juhana Pohjola ja Uusi Tie -lehden toimittaja Matti Korhonen.

Vaikuttaako siltä, että tällaisille kursseille on tarvetta? Pihlavan mukaan kyllä.

– Kurssi antaa hienon mahdollisuuden lähestyä kristinuskon opetuksia juuri ihmisten omien kysymysten kautta.

Kurssilla on Pihlavan mukaan onnistuttu melko hyvin.

– Olemme pyrkineet yksinkertaiseen ja selkeään opetukseen. Dialogisuutta kaipaisin itse vielä enemmän.

Entä poikkeaako Lähetyshiippakunnan avaus siitä, mitä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa tehdään? Pihlavalla ei ole asiaan suoraa vastausta.

– En oikeastaan tiedä, mitä kaikkea esimerkiksi Helsingin seurakunnat tarjoavat. Seuraan sitä hyvin vähän. Mutta mielestäni tällainen kurssi sopisi hyvin ihan mihin tahansa luterilaiseen seurakuntaan. Jos joku muu haluaa tällaista järjestää ja tietoa siitä, miten me olemme sen toteuttaneet, minuun voi olla yhteydessä. Kirkon lähetystehtävä on yhteinen.

Tulevaisuudesta ei ole Pihlavan mukaan tehty päätöksiä.

– Kurssilla alustajina olleet Lähetyshiippakunnan pastorit ja suunnittelussa mukana olleet seurakuntalaiset ovat kokeneet tämän hyväksi, mutta ensi kevättä ei ole lähdetty vielä suunnittelemaan. Pääkaupunkiseudulla olemme kyllä puhuneet, että tästä tulisi uusi työmuoto.

Lähetyshiippakunnalla on koko maassa 38 seurakuntaa, joissa on runsaat 2 300 jäsentä. Pastoreita on yli 60.

Lue myös arkistojutut:

Juhana Pohjola valittiin Lähetyshiippakunnan seuraavaksi piispaksi – ”Turhat intohimot suhteessa kansankirkkoon ovat karisseet” (2021)

”Vaikeuksia ei puutu” – Lähetyshiippakunta aikoo tuplata toimintansa vuoteen 2025 mennessä (2019)

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Lähetyshiippakunta aloitti kristinuskon kurssin seurakuntayhteyttä etsiville

Edellinen artikkeliKolumni: Euroopan on aika taata kansalaisille, että kaikista pidetään huolta
Seuraava artikkeliPiispa Laajasalon rokote­kirjoitus tuotti pienen kirkosta eroamisten piikin – Eroa kirkosta -sivusto heittää vasta­pallon: ”Olemme samalla kannalla”

Ei näytettäviä viestejä