”Lähemäen papit ovat olleet miehiä” – Mikkelissä pitkään jatkuneet naispapittomat messut mietitään uusiksi

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan messuyhteistyö Lähemäen seurakuntatalolla Suomen Raamattuopiston, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen ja Lähetysyhdistys Kylväjän kanssa on päätetty miettiä uusiksi Mikkelissä. Länsi-Savo-lehti kertoi asiasta keskiviikkona 27.11.

Lehden mukaan Lähemäen seurakuntatalolla on yli kymmenen vuotta järjestetty Yhteisen leivän jaamme -messuja, joita toimittamaan ei hyväksytä naispappeja. Kirkkoherra, tuomiorovasti Juha Palm ei nähnyt lehden haastattelussa ongelmia messun järjestämisessä, sillä sen ovat toimittaneet Lähemän papit eikä työvuorojärjestelyihin ole ollut tarvetta.

Hallintopastori Eija Juuman mukaan messut ovat kuitenkin aiheuttaneet erillisjärjestelyjä seurakunnan työvuorojen suunnittelussa.

– Työvuorojärjestelyjä on jouduttu tekemään. Olen saanut kirkkoherralta ohjeistuksen miespappien käytöstä Yhteisen leivän jaamme -messuja varten, Juuma sanoi Länsi-Savossa.

Länsi-Savon verkkosivuilla ilmestyi keskiviikkona iltapäivällä myös mielipidekirjoitus, jossa kirkkoherra Juha Palm, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Petri Pekonen, kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Eeva-Riitta Hahtola, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Laura Jouhkimo sekä hallintopastori Eija Juuma toteavat, että Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa ei hyväksytä virkanäkemykseen perustuvaa syrjintää.

Mielipiteessä kerrotaan, että seurakunnan ja järjestöjen välillä käynnistetään neuvottelut, ”joiden tavoitteena on luoda uusi, kaikkia tyydyttävä toimintamalli”.

”Lähemäen papit ovat olleet miehiä”

Kirkkoherra Juha Palm kommentoi Lähemäen messuista syntynyttä keskustelua Kotimaa24:lle. Hänen mukaansa keskusteluja järjestöjen sekä seurakunnan papiston ja johtavien luottamushenkilöiden kanssa oli käyty jo ennen kuin Länsi-Savon juttu tuli julkisuteen.

Palm painottaa, että Yhteisen leivän jaamme -messuja ovat toimittaneet Lähemäen alueen papit.

– Meillä on tuomiokirkkoseurakunnassa käytäntönä, että oman alueen papit hoitavat messut alueellaan. Lähemäellä he ovat olleet miehiä.

– Tämän vuoksi asiassa ei ole ollut ongelmaa. Näiden reilun kymmenen vuoden aikana messun on toimittanut järjestöjen pyynnöstä kolme kertaa joku muu kuin alueen oma pappi.

Palm sanoo, että seurakunnan ja naispappeuteen kielteisesti suhtautuvien järjestöjen yhteistyössä on monia muotoja, joihin vaikuttavat paikalliset tilanteet. Itse hän sanoo olevansa ”ilman muuta” ja ”ehdottomasti” kirkon virallisen virkanäkemyksen kannalla.

– Järjestöjen kanssa käytävissä tulevissa neuvotteluissa pidän huolen siitä, että Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa toimitaan vain kirkon virallisen virkanäkemyksen puitteissa eikä hyväksytä minkäänlaista syrjintää.

Mikkelin hiippakunnassa ainakin myös Savonlinnassa järjestetään Yhteisen leivän jaamme -messuja.

Kuva: Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta. Lähemäen seurakuntatalo.

Lue myös:

Piispoilta suositus jumalanpalvelusyhteisöistä – Häkkinen: Tarkoituksena ei ole lisätä kontrollia (2017)

Naispapittoman messun peruminen kuohuttaa Oulussa – Tuomiorovasti: ”1990-luvulle ei ole paluuta” (2017)

Hallinto-oikeus: Porin Teljän seurakunta ei rikkonut lakia jatkaessaan messujen järjestämistä Sleyn kanssa (2019)

Piispa Laajasalo paneelissa: Siinä menee joku raja, jos kaikkien pappien toimittamaa sakramenttia ei pidetä pätevänä (2019)

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliPodcast: Mistä oli kyse lasten ristiretkessä?
Seuraava artikkeliHyväksikäyttöä lestadiolaisuudessa tutkinut Johanna Hurtig vihittiin papiksi – ”Oli surullista katsoa, miten totuus katosi”

Ei näytettäviä viestejä