Koronapandemian aiheuttama pitkittynyt poikkeustila on vaikuttanut merkittävästi seurakuntien toimintaan ja ihmisten kohtaamisen tapoihin jo vuoden päivät. Seurakuntien yhteistyö monien eri toimijoiden kanssa on lisääntynyt. Toisaalta työnjakoon, työkulttuuriin ja johtamiseen liittyvät haasteet ovat kuormittaneet työntekijöitä. Luottamushenkilöillä ja työntekijöillä on varsin eri näkemys vapaaehtoisten merkityksestä poikkeustilanteessa.
Tämä kaikki selviää Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijan Veli-Matti Salmisen raportista Seurakuntatyö pitkittyneessä poikkeustilassa. Se perustuu tammikuussa 2021 tehtyyn verkkokyselyyn, johon vastasi 175 seurakuntien työntekijää ja 89 luottamushenkilöä. Vastaajia oli kaikista hiippakunnista. Kyselyssä kartoitettiin henkisen kriisinkestävyyden tilaa seurakunnissa.
Vapaaehtoistoiminta on kärsinyt
Kyselyssä keskityttiin erityisesti vapaaehtoistoimintaan ja digitalisaatioon. Vapaaehtoistoiminnan kannalta tulokset ovat huolestuttavia.
Työntekijät arvioivat vapaaehtoisten roolin eri toimintamuodoissa huomattavasti vähäisemmäksi kuin luottamushenkilöt. Tutkija Salmisen mukaan tämä kertoo siitä, että vapaaehtoistoiminnan kehittäminen ei ole ollut pandemia-aikana seurakuntien toiminnan keskiössä, vaan se on täytynyt jättää muiden haasteiden vuoksi sivuraiteille.
Osa ongelmaa on luonnollisesti se, että monet vapaaehtoiset ovat yli 70-vuotiaita eli ikäryhmää, jota on pyritty erityisesti suojelemaan tartunnoilta.
Erityisen paljon seurakunnissa vähentyi pandemiavuoden aikana vapaaehtoisten oma-aloitteisesti järjestämä toiminta sekä vapaaehtoisten saama työnohjaus. Viidesosa vastaajista oli sitä mieltä, että työntekijöiden ja vapaaehtoisten totunnaiset roolit ja hierarkiat ovat vahvistuneet.
Digimotivaatiota on, osaamista ja laitteita kaivataan
Digitalisaation osalta seurakunnissa on otettu laajasti käyttöön jumalanpalvelusten striimaus, verkossa lähetettävät hartaudet sekä verkkovälitteinen keskusteluapu.
Vastaajista 75 prosenttia arvioi, että verkossa toteutetut jumalanpalvelukset tavoittavat enemmän ihmisiä kuin perinteiset paikalliset palvelukset. Uhkana nähtiin kuitenkin digisyrjäytyminen. Verkkovälitteinen viestintä sulkee ulos ne, joilla ei ole käytössään digitaalisia viestintävälineitä.
Työntekijät olivat kyselyn mukaan motivoituneita ja valmiita uudenlaiseen digiviestintään, mutta uusien välineiden käyttöönottoon ja soveltamiseen kaivattiin tukea ja koulutusta.
Sovellusten ja verkkoalustojen käytön koulutusta kaipasi 84 prosenttia vastaajista. Asianmukaista laitteistoa ja kalustoa verkkotyötä varten kaipasi 69 prosenttia vastaajista.
Moni työntekijä haluaa jatkaa uusia digitaalisia toimintoja pandemian jälkeenkin, mutta vain täydentävinä, ei kasvokkaista kohtaamista korvaavina.
Viidesosa työyhteisöistä kärsii luottamuspulasta
Kyselyyn vastanneet työntekijät kokivat, että heillä on melko hyvin voimavaroja kohdata työn muutokset ja uudet haasteet. Työyhteisöissä on myös enimmäkseen toimittu yhteisesti sovitulla tavalla.
Uudet tilanteet eivät tule enää sokkina työntekijöille, ja työn suunnittelun ohessa tehdään jatkuvasti varasuunnitelmia. Työhön on avautunut pakon edessä uusia näkökulmia.
Viidesosa kuitenkin koki, että omassa työyhteisössä ei vallitse luottamuksellinen ilmapiiri. Lisäksi 15 prosenttia arvioi, ettei saa työnantajalta tukea, jos oma työkyky heikentyy.
Veli-Matti Salmisen mukaan luottamuksen ilmapiiri ja jaksamisen tukeminen ovat pitkittyneessä poikkeustilanteessa niin kriittisiä tekijöitä, että niiden vaarantuminen on kohtalokasta.
”Osa tuntui pitävän koronan vuoksi palkallista lisälomaa”
Keskeisiä kuormitustekijöitä nousi esiin kolmelaisia. Ne liittyivät työnjakoon, työkulttuuriin ja johtamiseen.
Kyselyyn vastanneet työntekijät kokivat, että työt eivät ole jakautuneet poikkeustilanteessa tasaisesti. Erityisen epätasaiseksi vastuunjako koettiin verkkotyön osalta.
”Itsellä ja osalla muista työntekijöistä työt lisääntyivät tai tehtiin korvaavia töitä, osa tuntui pitävän koronan takia palkallista lisälomaa”, kommentoi eräs vastaaja.
Osa työntekijöistä ja kirkkoherroistakin ajatteli aluksi, että toiminta menee tauolle, jolloin toiminnan siirtäminen verkkoon oli erityisen vaikeaa.
Työkulttuurin koettiin muuttuneen etäkokousten myötä jäykemmäksi: huumori ja hauskanpito jäi puuttumaan. Myös väsymys on alkanut painaa. Alkuaikojen superaktiivisuus on vaihtunut tunteeksi siitä, että on väsyttävää nyhjäistä koko ajan tyhjästä. Takki alkaa olla tyhjä uusista ideoista.
Lyhytjänteinen tai epärealistinen työn suunnittelu on koettu seurakunnissa kuormittavaksi. Lisäksi kaikki suunnitelmat uhkaavat koko ajan peruuntua. Huoli ja epävarmuus ovat työssä koko ajan läsnä ja työstä saatu kiitos on vähentynyt.
”Sielunhoitopuheluiden lisääntyminen kuormittaa ja toivon luominen on vaikeaa pitkittyneessä tilanteessa. Epätoivoisia ja luovuttaneita ihmisiä on enemmän”, kirjoitti eräs vastaaja.
Kyselyssä ilmeni, että kriisitilanteiden johtamisessa ja työnyhteisöjen tukemisessa on ollut selvää osaamisvajetta, josta kärsivät sekä työntekijät että työtä johtavat kirkkoherrat. Joustamattomiin toimintamalleihin urautunut toimintakulttuuri on suuri riski työyhteisön toimivuudelle poikkeuksellisissa oloissa.
Jaksamista on tukenut hyvä arki: ystävät, perhe ja harrastukset. Lisäksi työntekijät ammentavat voimaa hengellisestä elämästä ja rukouksesta. Armollisuus itseä kohtaan ja asioiden realistinen tarkastelu on koettu jaksamisen kannalta tärkeäksi.
Luottamushenkilöt kritisoivat rajusti sitä, että kirkkolaki on näihin päiviin asti estänyt valtuustojen ja seurakuntaneuvostojen etäkokoukset. Asiaan on tulossa muutos tässä kuussa.
Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa lisääntyi
Seurakunnat ovat tiivistäneet ja lisänneet pandemian myötä yhteistyötä monien eri tahojen kanssa.
Helsingin hiippakunnan seurakunnissa oli lisätty eniten yhteistyötä kunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä yksityisten yritysten kanssa.
Tampereen, Helsingin ja Kuopion hiippakunnissa yhteistyö oli lisääntynyt eniten muiden kunnan palvelutoimijoiden kanssa. Porvoon hiippakunnassa taas kerrottiin yhteistyön lisääntyneen eniten muiden kristillisten seurakuntien kanssa.
Kyselyssä tiedusteltiin myös eri yhteistyötahojen merkitystä seurakunnalle pandemian aikana. Erityisen tärkeiksi koettiin kunnan terveys- ja sosiaalitoimi sekä hiippakunta. Kansalaisjärjestöjen toiminnan koki tärkeäksi hieman alle kolmannes vastaajista. Kirkkohallituksen toimintaa piti tärkeänä selkeästi suurempi osa luottamushenkilöistä kuin työntekijöistä.
Raportin johtopäätöksissä Veli-Matti Salminen toteaa, että koronapandemia on yhteisöjen kriisi. Seurakuntien on tuettava yhteisöjä ja huolehdittava myös niistä, jotka ovat yhteisöjen marginaaleissa. Pandemiatilanteessa tälle työlle on monia uusia esteitä.
Seurakuntien johtamisessa on Salmisen mukaan kiinnitettävä erityistä huomiota työntekijöiden henkisestä hyvinvoinnista ja motivaatiosta huolehtimiseen. Pandemiatilanteen väistyttyä on panostettava erityisesti vapaaehtoistoiminnan elvyttämiseen ja kehittämiseen.
***
Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.