Kotimaan pro blogi -palkinto Hannu Kiurulle

Kotimaan pro blogi -palkinnon on saanut pitkän linjan blogisti, Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntapastori Hannu Kiuru, 60. Kiurun blogi ilmestyy Kotimaa24:ssa.

Palkintoraati piti arvokkaana Kiurun pitkää taivalta bloggarina. Hän on kirjoittanut eri alustoille vuodesta 2007, ja vuodesta 2009 lähtien Kotimaa24:ssa. Raati arvioi myös, että Kiuru on löytänyt yleisönsä, vaikka ei pyri miellyttämään kaikkia. Kiuru tarttuu tuoreeltaan ilmiöihin ja otsikoihin ja herättää keskustelua tunnistettavalla tyylillä. Hän tarttuu pelottomasti ja nopeasti ajankohtaisiin aiheisiin – niin kirkollisiin kuin muihinkin – ja laittaa kiinnostavalla tavalla myös omaa persoonansa likoon.

– Kun aloin poikani pyynnöstä ja yllytyksestä 8 vuotta sitten kirjoittaa Iltalehteen blogia, en kunnolla tiennyt mitä bloggaaminen tarkoittaa. Olen harjoitellut ja teen sitä vieläkin, kokeilen eri ilmaisutapojen toimivuutta.

On yksi asia, josta Hannu Kiuru ei blogeissaan luovu.

– Huumori. Siitä en luovu. Yritän myös vältellä suuria riidan aiheita, otan käsittelyyn mieluummin pieniä juttuja.

Kiuru on nopea ja tuottelias bloggaaja.

– Joskus jokin asia on pakko blogata pois tai muuten en saa rauhaa.

Kiurun blogin nimi on Ruttopuiston rovasti. Se viittaa Helsingin Vanhankirkon puiston kansaomaiseen nimeen, sillä puiston paikalla aikanaan sijanneeseen hautausmaahan haudattiin aikoinaan ruttoon kuolleita. Ennen Ruttopuiston rovastia Kiurun Kotimaa24-blogi oli nimeltään Liberona kirkon liukkaalla kentällä.

Kotimaa pro blogi -palkinto jaettiin nyt toista kertaa. Palkinnon rahallinen arvo on 500 euroa. Kiurun lisäksi ehdolla olivat kahden kappalaisen blogit: Tuomo Lindgrenin
Puujalka-blogi ja Maaria Perälän
Mitä löytyy? -blogi.

Kotimaa pro blogi -palkinnon saajasta päättivät Kotimaan päätoimittaja Mari Teinilä, Hämeenlinnan seurakunnan viestintäpäällikkö Mikko Hieta ja viime vuoden palkinnon voittanut Helsingin ortodoksisen seurakunnan monikulttuurisuustyön pappi Lars Ahlbäck, jonka Sana papilta .-blogi oli viimevuotisen palkinnon voittaja.

Kotimaan pro blogi – palkinnon tarkoitus on ylläpitää ja edistää asiallista blogikirjoittamista kirkossa ja sen liepeillä sekä nostaa esiin kirjoittajia, jotka käsittelevät blogeissaan kirkon ja kristinuskon ajankohtaisia tai ajattomia aiheita.

Kuva: Minerva Seppälä

Hannu Kiuru on haastateltavana Radio Deissä tänään (26.3.) klo 16 alkavassa Sillanrakentajat kirkossa -ohjelmassa.

Videossa Kiuru kertoo miten alkoi blogata, kuinka kannattaa blogata ja mistä aikoo seuraavaksi blogata.

Edellinen artikkeliArkkipiispa Leo kysynyt ohjeita pyhältä synodilta
Seuraava artikkeliTunturipappeus on lomaa ja työtä

Ei näytettäviä viestejä