Kotimaa24 muuttuu maksulliseksi vuoden 2015 alussa

Kotimaa24 muuttuu vuoden 2015 alussa maksulliseksi. Etusivu otsikkoineen ja ingresseineen pysyy kaikille avoimena, samoin blogit ovat kaikkien luettavissa

Vuoden 2015 alussa Kotimaa24 maksaa 4,90 euroa kuukaudessa. Kotimaa24 sisältyy automaattisesti sekä Kotimaa Pron erillistilaukseen sekä niin sanottuun seurakuntatilaukseen, johon kuuluvat Kotimaa-lehti ja Kotimaa Pro.

– Maksullisuuteen on pakko mennä, jotta toimintaa voidaan kehittää ja journalistinen laatu taata tulevaisuudessakin, sanoo Kotimaan päätoimittaja Mari Teinilä.

– Maksullisuus ei heikennä Kotimaa24:ää, vaan päinvastoin antaa mahdollisuuden luotettavalle ja kiinnostavalle uskontojournalismille. Kotimaa24:ssä on ollut noin 100 000 eri kävijää kuukausittain. Uskon, että heistä moni haluaa jatkaa sivuston parissa vastaisuudessakin.

– Ensi vuonna 110 vuotta täyttävä Kotimaa haluaa edelleen olla kirkon puolella ja kertoa seurakuntien asioista, ilmiöistä ja puheenaiheista koko Suomessa ja toki kertoa myös kirkkojen kuulumisia maamme rajojen ulkopuolelta.

Kotimaa24:n yhteistyökumppanit Kirkon tiedotuskeskus sekä Helsingin, Espoon, Vantaan ja Oulun seurakunnat vetivät tukensa pois vuoden 2015 alusta. Yhteistyösopimusta ei myöskään jatkettu Turun- ja Kaarinan seurakuntayhtymän ja Seinäjoen seurakunnan kanssa.

– Kotimaa24 on kiitollinen Kirkon tiedotuskeskukselle ja mukana olleille seurakuntayhtymille ja seurakunnille, kun ne olivat osaltaan mahdollistamassa Kotimaa24:n rakentamisen ja sen alkuvuodet. Ilman niitä emme olisi nyt tässä, Teinilä sanoo.

Tulevaisuudessa Kotimaa-tuoteperheeseen kuuluu neljä tilausvaihtoehtoa.

– Kotimaa -lehden tilaus.

– Kotimaa-lehden, Kotimaa Pron ja Kotimaa24:n tilaus, johon sisältyy myös Kotimaan näköislehti arkistoineen sekä Koulun aamu.

– Kotimaa Pro ja Kotimaa24 eli verkkotilaus, johon sisältyy myös Kotimaan näköislehti arkistoineen sekä Koulun aamu.

– Kotimaa24:n tilaus

Edellinen artikkeliEkumenia nytkähtelee eteen ja taaksepäin
Seuraava artikkeliTampereella työyhteisön rakentaminen alkaa jo työhön valmennuksessa

Ei näytettäviä viestejä