Mitä on uskonnonharjoitus?
Näin perustavanlaatuisen kysymyksen äärellä oltiin kirkolliskokouksessa aiemmin tässä kuussa. Edustajat olivat halukkaita edistämään toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tekemistä kirkolle, mutta olivat erimielisiä siitä, pitäisikö suunnitelman koskea uskonnonharjoitusta.
Jotta kysymys voidaan ratkaista, pitää tietää, mitä uskonnonharjoitus on. Keskustelu nosti esiin kaksi erilaista kirkkokäsitystä: onko uskonnonharjoitus jotain selvärajaista vai kristityn elämää kaikkinensa?
***
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa mietinnössään pohtineen yleisvaliokunnan enemmistö ajatteli, että uskonnonharjoitus ei kuulu suunnitelmaan. Vähemmistö oli eri mieltä. Heidän mukaansa seurakunnan toiminnasta ei jää jäljelle mitään, jos siitä otetaan pois uskonnonharjoitus. Kirkon itseymmärryksen kannalta pidettiin tärkeänä, että kirkko käy keskustelua aktiivisesti ja itse.
Edustaja Patrik Hagman sanoi pitävänsä sisäistettynä maallistumisena jakoa uskonnonharjoitukseen ja muuhun kuin uskonnonharjoitukseen. Hänen mukaansa kaikki, mitä kirkko tekee, on uskonnonharjoitusta, sillä se kuuluu kirkon olemukseen.
Salissa muistutettiin myös, että koska tasa-arvolakia ja yhdenvertaisuuslakia ei sovelleta uskonnonharjoitukseen, kirkon pitää tietää itse, missä uskonnonharjoituksen rajat menevät. Nyt se on epäselvää. Kirkolliskokousedustaja, Turun arkkihiippakunnan hiippakuntapastori Pauliina Järvinen huomautti, että tämä on käynyt ilmi esimerkiksi koronaepidemian haasteita ratkottaessa: Kokoontumisrajoitukset eivät ole koskeneet uskonnonharjoitusta. Hiippakunnat ovat kuitenkin tulkinneet eri tavoin, mikä kaikki sen piiriin kuuluu.
Onko siis esimerkiksi diakoniaruokailu uskonnonharjoitusta?
Järvisen mukaan myös arkkihiippakunnan yhdenvertaisuusryhmässä termi on koettu epämääräiseksi. Uskonnonharjoituksesta voi tulla savuverho, jonka suojissa syrjintä on mahdollista.
Edustaja Heidi Zitting oli samaa mieltä. Hän sanoi, että kirkossa on kummallinen tahto ylläpitää harmaata aluetta, laittaa silmät kiinni ja kieltäytyä uskonnonharjoituksen määrittelystä.
Salissa käytiin myös sananvaihto Lutherin kahden regimentin opista. Pasi Palmu sanoi, että reformaattorin mukaan hengellistä regimenttiä, johon uskonnonharjoitus kuuluu, hallitaan Sanalla ja hengellä. Patrik Hagman totesi, että Palmun väite on tulkinta, eikä Lutherin tarkoitus ollut erottaa hengellistä elämää muusta.
Marjaana Toiviainen piti Palmun ja Hagmanin debattia keskeisenä ja kuvaavana koko luterilaisen identiteetin ja kirkon tulevaisuuden kannalta.
***
Yhdenvertaisuudesta puhumalla halutaan puuttua niin sukupuoleen, ikään, vammaisuuteen, sairauteen kuin etnisyyteenkin perustuvaan syrjintään – muutamia esimerkkejä mainitakseni. Tämänkin keskustelun taustalla kummittelee kuitenkin ennen kaikkea kirkkoa jakava avioliittokysymys ja sen esiin nostamat rajalinjat. Yhdenvertaisuuskysymyksen ulottaminen kaikkeen kirkon toimintaan herättää toisissa edustajissa toivoa ja toisissa pelkoa.
Sama ja jakolinja nousee esiin lukemattomissa kirkkopoliittisissa keskusteluissa, myös kirkolliskokouksessa. Hyvä seuraus on, että tarvitaan rautalankamaisia käsitteenmäärittelyjä. Niiden avulla haastetaan itsestäänselvyyksiä ja saatetaan nähdä tarkemmin, mikä evankelis-luterilainen kirkko on tässä ajassa ja tässä maassa.
Lue myös:
Kolumni: Kun Jumalan sanaa saarnataan puhtaasti, syrjivästä kohtelusta ei ole huolta
***
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta.
Antoisia lukuhetkiä!