Kommentti: Kun kirkollis­kokous väitteli tunnustus­pykälästä, kirkon ja valtion manner­laatat järisivät

Kirkolliskokous marraskuussa 2021. Kuva: Marjo Kiljunen / Kirkon kuvapankki

Tunnustuspykälä on pieni sana. Kirkkolainsäädännössä se on pikkiriikkinen yksityiskohta. Tunnustuspykälän symboliset mittasuhteet sen sijaan kasvoivat tämän viikon kirkolliskokouksen keskustelussa elämää suuremmiksi. Asiasta käytettiin kymmeniä puheenvuoroja.

Kirkolliskokous hyväksyi istuntoviikollaan uuden kirkkolainsäädännön. Kyseessä oli jo toinen kerta muutaman vuoden sisällä, sillä eduskunta lähetti edellisen version takaisin ja liitti mukaan huomautuksen, että kun se vahvistaa lain, se ei halua päättää kirkon tunnustusta koskevista kohdista.

Kirkkohallituksessa kirjoitettiin laista uusi versio ja ajateltiin, että kun eduskunta näin toivoo, Raamatun, vanhan kirkon uskontunnustusten ja luterilaisten tunnustuskirjojen mainitseminen nimeltä – siis tunnustuspykälä – on parempi siirtää kirkkojärjestykseen.

Kun kirkolliskokouksen lakivaliokunta käsitteli uutta versiota, se jakautui.

Enemmistön mielestä lakiin sijoitettu tunnustuspykälä antaa kirkolle oikeuden toimia tunnustuksensa mukaan. Vähemmistön mukaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan vihjettä voi kyllä teknisesti uhmata, koska kyseessä ei ole säätämisjärjestyskysymys. Näiden valiokunnan jäsenten mielestä eduskunnan mielipiteen sivuuttamiseen ei kuitenkaan ole perusteltua syytä. Kirkkolakiin kuuluvat vain kirkon järjestysmuoto ja hallinto.

***

Pykälän lakiin halunnut puoli voitti sekä valiokunnassa että kirkolliskokouksessa, jälkimmäisessä äänin 57–49.

Tällä kannalla olleet kysyivät salissa, päättääkö meidän asioistamme kirkko vai valtio. (Kysymyksessä oli tietty ristiriita, sillä samalla kun eduskunnan toive sivuutettiin, tunnustus haluttiin nimenomaan viedä valtion hyväksyttäväksi.)

Edustajat olivat huolissaan kirkon identiteetin heikentämisestä ja siitä, että jos kirkon tunnustus joutuu tuomioistuimessa ristiriitaan jonkin lain kanssa, kirkkojärjestys sivuutetaan vertailussa väistämättä. (Kirkolliskokouksen lainoppinut asiantuntija tosin ihmetteli, mikä tällainen tilanne olisi.)

Edustaja Soili Haverisen mielestä eduskunnan tukistusta ei ole syytä pelätä.

– On niitä huonompiakin syitä saada tukistuksia kuin Raamattuun perustuva usko ja luterilainen tunnustus, Haverinen sanoi.

Hän oli yksi niistä edustajista, jotka sanoivat äänestävänsä lain hyväksymisen puolesta vain, jos mukana on tunnustuspykälä.

***

Vastapuoli höykytti kovaa.

Tunnustuspykälän sijoittamista kirkkojärjestykseen puoltaneet edustajat katsoivat, että järjestely turvaisi kirkon autonomian, vastaisi kirkon nykyistä ja tulevaa asemaa ja erottaisi terveellä ja luterilaisella tavalla maallisen ja hengellisen vallan.

Lakivaliokunnassa eriävällä kannalla ollut edustaja, entinen kansanedustaja Lauri Palmunen muistutti, ettei asialla olla ensimmäistä kertaa. Kirkko halusi presidentin nimittävän piispat vielä silloinkin, kun poliitikot sanoivat, että se on kirkon oma asia.

Edustaja Kirsi Hiilamo suolsi vahvoja kielikuvia toisensa perään. Hänen mukaansa kyse on maallisen ja uskonnollisen vallan kalistelusta, jossa kirkko ampuu itseään jalkaan ja hakkaa päätään seinään. Hiilamon sanoin kyseessä on kirkon brexit, ja uhka kirkon ja valtion hyville suhteille on ilmeinen.

Lakivaliokunnassa Palmusen tavoin haastavalle kannalle asettunut ex-kansanedustaja Timo Kaunisto sanoi, että eduskunnasta tuleva viesti ei velvoita kirkkoa mutta välittää selkeän viestin siitä, miten perustuslakia tällä hetkellä tulkitaan. Kauniston mielestä vastahankaan asettumisella otetaan aikamoinen riski.

– Meillä on erinomaisen hyväkuntoinen auto, jossa on kaikki laitteet, mutta kesäkumeilla ollaan lähdössä lumimyrskyyn.

***

Piispojen kannat jakautuivat, vaikka vielä tammikuussa piispainkokous ilmaisi, että tunnustuspykälä voidaan siirtää pois kirkkolaista.

Piispa Kaisamari Hintikka ilmoitti jäävänsä tälle kannalle, koska kirkon yhteiskunnallisen muutoksen suuntaan kannattaisi vaikuttaa ajoissa.

Piispa Jari Jolkkonen oli vastakkaista mieltä. Hänestä kirkon ei kannata pienentää itseään omaehtoisesti.

– Valtio ei ota valtaa, vaan tunnustaa vallan laissa, Jolkkonen tulkitsi tilannetta, jossa tunnustuspykälä sijoitetaan lakiin.

Piispa Matti Revon mukaan tunnustuspykälä voi olla laissa, sillä sinne kuuluvalla kirkon järjestysmuodolla tarkoitetaan hänen mielestään myös sitä olemuksellista tapaa, jolla kirkko elää. Kirkkohallituksen hallinto-osaston johtaja, varatuomari Pirjo Pihlaja kuitenkin muistutti, ettei kirkko tulkitse yksin sitä, mitä sen järjestysmuotoon ja hallintoon kuuluu.

Edustaja Tapio Tähtinen sanoi kaiken keskellä viisaat sanat:

– Ehkä me emme luota toisiimme. Yritämme perustella vakaumustamme juridisilla näkökulmilla.

Siltä keskustelu totisesti vaikutti. Jakolinjat noudattivat pitkälti kirkolliskokouksen lukkiutunutta liberaali–konservatiivi-jakoa. Toisen osapuolen näkemyksestä tuli uhka. Samalla kaikki olivat tietoisia siitä, että jossain metatasolla vavahtelevat kirkon ja valtion suhteiden mannerlaatat.

Kysymys kuului, hallitaanko niitä parhaiten säilyttämällä vai muuttumalla.

Lue myös:

Kirkollis­kokous hyväksyi uuden kirkko­­lainsäädännön – seuraavaksi kuullaan taas eduskunnan kanta

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.