Kolumni: Vaikka yksi lapsi kokisi ihmeparantumisen, on jossain muualla rakastettu ja siunattu lapsi, joka ei koe
Sosiaalisen median kanavissa on levinnyt videokatkelmia Yhdysvalloissa tapahtuvasta herätyksestä. Asburyn yliopistosta alkunsa saanut hurmos ja yhtäjaksoinen rukous on tätä kirjoittaessa jatkunut päiväkausia ja levinnyt Kentuckysta myös Alabaman ja Tenneseen yliopistoihin.
En näe mitään väärää siinä, että ihmiset kokevat Pyhän Hengen vaikutuksen ja omistautuvat kokemukselleen. Päinvastoin.
Mieleeni palaa silti kysymys, jonka kuulin eräältä nuorelta. Keskustelimme siitä, miten jotkut kokevat Jumalan voimakkaasti ja tuntevat hänen johdatuksensa arjessaan. Kyseinen nuori uskoi Jumalaan ja oli aktiivinen seurakuntanuorten toiminnassa, mutta kertoi elävänsä vailla hurmoksellista kokemusta. Hän ei ollut tullut uskoon eikä sen vavahduttavimmin tuntenut mitään. ”Missä vika?”
Luotettavat jutut eivät synny ilmaiseksi. Tilaamalla viikon lukuoikeuden Kotimaan tähtijuttuihin hintaan 1,95 euroa tuet laadukasta ja merkityksellistä journalismia.