Toukokuun alussa osallistuin hindujen ja kristittyjen kohtaamiseen Roomassa. Kutsuvana tahona toimi Vatikaanin uskontojenvälisen vuoropuhelun virasto, ja teema liittyi yhdessä elämiseen Euroopassa.
Inspiraatiota vuoropuhelulle haettiin paavi Franciscuksen vuonna 2020 julkaisemasta kiertokirjeestä Fratelli tutti, jossa asetetaan uskontojen vuoropuhelu osaksi laajempaa sosiaalista dialogia. Rinnalle nostettiin hindulainen idea vasudhaiva kutumbakam, jonka mukaan maailma on yksi perhe.
Katolinen kirkko on 1960-luvulla järjestetyn Vatikaanin II konsiilin myötä asettunut eturiviin uskontodialogin saralla. Globaalin kirkkokunnan elämässä uskontojen vuoropuhelu ei ole ylimääräistä luksusta vaan olennainen osa kirkon missiota. Etenkin Aasiassa katoliset teologit ovat työstäneet teemaa ennakkoluulottomasti ja nähneet kirkon tulevan aidosti aasialaiseksi vain kastautumalla Aasian uskontojen Jordaniin.
Luterilaisena teologina olen katsonut kadehtien ketteryyttä, jolla katolilaiset asettuvat uskontodialogiin – viittaahan ”katolisuus” jo käsitteenä siihen, että kirkon missio sulkee huomaansa koko ihmiskunnan.
Luterilaisuus sen sijaan syntyi 1500-luvulla kristillisen yhtenäiskulttuurin piirissä ja sai muodon kansallisina kirkkoina. Eivätkä tunnustuskirjojen niukat viittaukset ihmiskunnan uskonnollisuuteen tee oikeutta sille, mitä nyt tiedämme maailman uskonnoista. Siksi tarvitsemme ekumeniaa uskontodialogin pohjaksi.
Katolinen lähtökohta uskontodialogiin löytyy Vatikaanin II konsiilin Nostra Aetate -asiakirjasta (1965). Sen mukaan ”katolinen kirkko ei hylkää mitään, mikä on totta ja pyhää [maailman] uskonnoissa”.
Nykyisen paavin erityisenä panoksena voi nähdä sen korostamisen, että uskontodialogi toteutuu konkreettisissa kohtaamisissa – avaten näkökulmia sosiaalietiikkaan ja sitä myötä politiikkaan.
Fratelli tutti toimii jo itsessään mallina tällaisesta. Franciscus näet ilmaisee, että hänen visionsa universaalista veljeydestä on saanut innoitusta kohtaamisista niin Konstantinopolin ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen kuin Al-Azharin suurimaamin Ahmad Al-Tayyebin kanssa.
On hyvä huomata, että uskontodialogissa on kyse erilaisten katsomuksellisten horisonttien kohtaamisesta. Siksi se ei vaadi omasta luopumista. Päinvastoin pyrkimyksenä on rakentaa nimenomaan oman uskon peruskivien varaan siltoja lähimmäistä kohti. Aina tämä ei ole helppoa konfliktien repimässä maailmassa, mutta kristityt on kutsuttu edistämään ihmisten välistä harmoniaa ja todistamaan näin Kristuksesta rauhan ruhtinaana.