Nuorena Helsingin Sanomien toimittajana maaliskuussa 1992 sain tehdä juttua siitä, kun Suomen EU-jäsenhakemus lähti Helsingistä Brysseliin.
Hakemuksen vei valtiosihteeri Veli Sundbäck, jonka matkaa kentälle seurasin. Kollega oli vastassa Brysselin kentällä.
Hakemukseen päättyi yksi vaihe prosessia, jonka edesmennyt presidentti Mauno Koivisto käynnisti. Päätös oli Koiviston merkittävän presidenttikauden tärkein.
Päivä oli historiallinen, toivon tuulahdus. Suomi oli liittymässä eurooppalaiseen arvoyhteisöön. Jäsenyys teki kaikille selväksi paikkamme lännessä.
***
Sittemmin unioni on muuttunut. Yhteistyö on syventynyt mutta myös nähnyt kriisejä, muun muassa pakolaistulvan ja Brexitin, jossa Britannian kansan enemmistö päätti erota unionista.
Myös monen maan talouden horjuminen ja Euroopan syvimpien arvojen – vapauden ja kansanvallan – haastaminen on säikäyttänyt.
Vierailin viime viikolla Lontoossa aistimassa Brexit-tuntoja. Päällimmäinen oli hämmennys. Miten meidän käy? Erityisesti moni EU-kansalainen pohti tulevaa – kuten moni britti muualla Euroopassa.
Brexit oli populismin voitto. Moni uskoi, että ero palauttaisi sen vanhan, turvalliseksi luullun maailman, joka on teknisen murroksen ja globalisaation myötä vienyt työtä ja tuonut epävarmuutta.
Luulo on väärä; maailma ei parane yhteistyötä purkamalla vaan vahvistamalla.
Moni on jo päätynyt arvioimaan, että rauhanprojektina syntynyt Euroopan unioni on tuhon tiellä, mikä voisi raivata tilaa suursodalle Euroopassa. Luoja siitä varjelkoon.
***
Tämän epätoivon keskellä Ranskan presidentinvaali, jossa voitti Eurooppa-myönteinen Emmanuel Macron, 39, oli toivon tuulahdus.
Ehkä rauhanprojekti ei olekaan kuolemassa vaan elää. Ehkä yhteiset arvot ovat vahvempia kuin pelkoon perustuva populismi.
Samalla on todettava, että Macroniin ladataan kohtuuttomia odotuksia. Yksi mies ei käännä kansakuntaa saati maanosaa.
Macron on kuitenkin monelle rohkeuden ja toivon symboli pelkoa ja populismia vastaan. Hän voi myös kyetä edistämään Ranskassa ja EU:ssa välttämättömiä uudistuksia.
***
Suomelle on tärkeää, että Euroopan rauhanprojekti elää. EU on meille vakautta ja turvaa luova yhteisö, joka jakaa arvomme.
EU on vastaus siihen viisauteen, jonka presidentti Koivisto kiteytti, kun juoksuhaudan reunalla taistelun tauottua puhdisti asettaan: ”Täytyy olla toinenkin, rauhanomaisempi tapa tulla naapurin kanssa toimeen.”
Siksi on tärkeää, että olemme hartiavoimin kehittämässä EU:ta ja pysymme sen ytimessä päättämässä sen tulevaisuudesta ja samalla omastamme.
Samalla pitää huolehtia oman kansan eheydestä, jotta pelosta kumpuava populismi ei saa sijaa. Ratkaisu on politiikka, joka tuo työtä ja toimeentuloa suomalaisille ja jossa pidetään kaikista huolta.
Jokaiselle kuuluu toivon tuulahdus.
Kirjoittaja on Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja.
Kuva: Jukka Granström
Lue myös:
Kolumni: Väkevä toivo on elämää kannatteleva voima