Kuulun siihen ikäluokkaan, jolle työnteko ja työpaikka ovat olleet jotenkin itsestäänselvyyksiä. Facebookissa kiersi lista, johon piti kirjata seitsemän ensimmäistä työpaikkaa, ja ne löytyivät ihan ravistelemalla. Kun olin nuori, marssin vain sisään ja ikään kuin ilmoittauduin kesätöihin ja pidempiinkin työsuhteisiin. Niitä riitti.
Kun olen nyt seurannut omien kaksikymppisteni kesätyönhakua, on ollut pakko myöntää, ettei minulla ole mitään tajua siitä, miten rankkaa se voi olla. Pitää olla hyvät portfoliot ja CV:t. Pitää osata myydä itseään. Ja jaksaa tulla torjutuksi, sitten taas nousta ylös, ja taas tulla torjutuksi ja sitten ehkä kymmenennen yrityksen jälkeen voi löytyä jotain pientä.
Yleensä palkataan minimituntimäärällä ja minimipalkalla. Jos osoittautuu paikkansa täyttäväksi, voivat tuntimäärät lisääntyä vähitellen.
Itse olin sen verran epävarma ja herkkä tuossa iässä, etten ehkä olisi löytänyt sitä ensimmäistäkään paikkaa, kun torjunnat olisivat lamaannuttaneet työnhaun. Nyt tiedän, miten tärkeitä kokemuksia kaikki työpaikat ovat olleet itsetunnon- ja tuntemuksen rakentajina. Niiden kautta olen tuntenut olevani tärkeä ja arvostettu, ja olen liittynyt aikuisten joukkoon omalla suorituksellani.
Ihmettelen kyllä vaatimusta, jota tällä hetkellä toistetaan, että kaikkien tulisi työllistää itsensä. Millä mandaatilla minunkin ikäluokkani tyypit tätä vaativat? Olisiko heistä itsestään löytynyt pieni yrittäjä parikymppisinä? Epäilen.
Suurin osa nuorista haluaisi jonkun suoraviivaisemman tien eikä hoitaa työnsä lisäksi vaikeaa byrokratiaa ja pelätä rahallisia riskejä. Kaikilta ei vain löydy yrittäjäluonnetta.
Jo Benedictus Nursialaisen (480–543) luostarisääntö kuului: Rukoile ja tee työtä – Ora et labora. Nykyään sen voisi helposti kääntää muotoon: Rukoile, että ensin saat työtä. Uskon, että se on rukous, jota rukoillaan monessa Suomen kodissa, se pyörii monen työnhakijan ja hänen läheisensä mielessä ja sielussa. En voi muuta kuin yhtyä tähän rukoukseen: Rakas Isä, anna kaikille sitä hakeville työtä!
Kirjoittaja on Kotimaa-lehden graafikko.
Kuva: Olli Seppälä