Ikä on vain numero, sanotaan, varsinkin silloin kun ihminen on harmissaan ikääntymisestään. Numero kertoo sen, mihin kohtaan ihmiskunnan historiaa itse kukin sijoittuu. Ikä kertoo sen, milloin elämä on alkanut, ja ikä kerrotaan usein myös silloin, kun elämä on päättynyt.
Alun ja lopun väliin mahtuukin sitten yleensä useampikin numero. Ikä merkitsee välillä rajoituksia, kun tiettyjä oikeuksia ja mahdollisuuksia varten sitä pitää olla riittävästi. Enemmän on kuitenkin niitä asioita, joissa ikä ei rajoita, oli se sitten mikä tahansa.
Omassa elämässäni ikä oli varsin pitkään leimaava asia. Aloitin koulun sinä vuonna, kun täytin kuusi. Siitä alkaen olin aina porukan nuorin. Paitsi ensimmäiset kaksi vuotta, kun luokallani oli minua päivän nuorempi Peppiina. Joskus päivä voi olla vuotta oleellisempi asia näissä ikäjutuissa. Tuota nuorimman leimaa kannoin pitkään. Vasta 30 täytettyäni huomasin, etten olekaan enää joka paikassa se nuorin. Nyt asetelma onkin usein toisinpäin, näin aika ratkaisee asioita.
***
Minusta on hienoa seurata ikäisiäni tai vanhempia naisia, jotka vaikuttavat aktiivisesti yhteiskunnassa, naisia, jotka kulkevat omaa tietään eivätkä anna muiden määritellä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Silloin, kun itse arkailen, ajattelen heitä ja rohkaistun. Silloin, kun epäilen, ajattelen heitä ja jälleen innostun ja uskallan. Jos kerran he, miksen siis myös minä.
Esikuvan ei tarvitse olla omanikäinen tai vanhempi. Minusta on tullut itseäni selvästi nuorempien naisten ihailija. Mikä viisaus, uskallus ja pätevyys! Näitä fiksuja naisia on ystävissäni, kollegoissani ja julkisuudessa. He eivät ole tyttöpappeja, eivät myyjätyttösiä eivätkä huulipunaministereitä, vaan hienoja ja rohkeita ihmisiä. He sopivat hyvin kenen tahansa esikuvaksi, ikänumerosta riippumatta.
Voin vain kuvitella, miten iso merkitys kolmekymppisille naisille on nähdä ikätovereitaan erilaisilla johtopaikoilla, kuten maan hallituksessa.
***
Monenlaiset muurit ovat murtuneet ja lasikatot rätisseet rikki. Vielä odotan sitä päivää, kun kirkkomme kuvasto muuttuu. Niin moni kirkollinen rivistö on vielä oman ikäluokkani miesten rivistö. Totta kai siellä joukossa saa heitäkin olla, mutta ei ainoastaan heitä.
Odotan, toivon ja rukoilen, että myös kirkossa tunnustettaisiin nuorten naisten osaaminen. Mutta se ei riitä, täytyy olla myös aktiivinen. Pitää uskaltaa muuttaa omia asenteita. Pitää oppia rohkaisemaan ja tukemaan nuoria naisia, jotta kirkollisten päätöksentekijöiden rivistö raikastuisi.
Tarvitaan aktiivisuutta tekemään todeksi sitä, että loppujen lopuksi ikä ehkä onkin vain numero.
Kirjoittaja on mummu ja pappi.
Kuva: Jukka Granström
Lue myös Aija Pöyrin muita kolumneja:
Kolumni: Tykkään, kun messussa sanotaan rohkeasti aamen
Kolumni: Ruumis on rujo ja realistinen sana, ja lisäksi se on sana rakkaasta
Kolumni: Tunteiden ja elämysten välttely on yhtä huono asia kuin niiden asettaminen uskon mittariksi
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.