Kolumni: Modernista matkailusta tuli liian kevyttä

Tuomiorovasti Satu Saarinen. Kuva: Jaani Föhr

Podetko sielussasi ja ruumissasi matkakuumetta? Joko tiedät, millaiselle reissulle lähdet, kun tilanne helpottaa?

Koronan myötä matkailusta on tullut harvinaista ja työlään tuntuista, suorastaan vaarallisen oloista hommaa. Mikä aikahyppy turismin alkuhistoriaan! Sellaista matkailu nimittäin alkujaan oli: epävarmaa, hidasta, vaarallista ja raskasta. Englannin kielen sana travel juontuu sanasta travail, joka tarkoittaa työtä. Sen kantasanana taas on keskiaikainen kidutusväline trepalium.

Ehkä modernista matkailusta ja turismista olikin tässä reissatessa tullut liian kevyttä. Ainakin siitä on tullut liian halpaa ja liian helppoa, joskus vastuutontakin.

Vappubrunssilla pohdimme, mihin lähtisimme, jos maailma aukeaisi huomenna. Yksi haaveili Hossasta, toinen Lofooteista, kaukokaipuisin Pariisista. Baleja ja paratiiseja ei varsinaisesti mainittu.

Mutta nekin varmasti astuvat kuvaan mukaan, kun elämä normalisoituu ja matkailun volyymit nousevat tasolle, johon olemme tottuneet. Tutkijoiden mukaan tämä tapahtuu neljässä vuodessa. Samalla palaa se, mihin myös olimme jo tottuneet: jetlagit, jonotukset ja epämukavat yöt kapoisilla penkeillä. Uusina matkailun mausteina mukanamme lienevät koronakaranteenit, pistospassit ja tautitodistukset. Travail!

***

Koska ihminen on ihminen, jatkuvasti uutta ja erilaista janoava, matkailu elpyy, kuten muutkin taloudenalat. Koronan myötä myös kotimaanmatkailu on saanut uuden buustin. Mökit myydään tai ainakin vuokrataan käsistä. Asuntoautojen vuokramarkkinoilla taitaa tulla toinen hyvä kesä.

Iloista on se, että kevyesti ja kevyellä kukkarolla pääsee matkalle mahtaviin maisemiin. Lähimatkailun lisääntymisen myötä on lisääntynyt myös lähialueiden arvostus. Ehkä maltamme nyt katsoa omaa kotiseutuamme ja naapurimaakuntaa uusin silmin.

Matkailun yksi ensimmäisiä muotoja oli pyhiinvaellus. Itse matka oli tärkeä, ja sille lähdettiin ehkä kerran elämässä. Tiesitkö, että maamme pyhiinvaellusreitistön kautta liitymme Euroopan reitteihin, joilla on vaellettu jo tuhannen vuoden ajan. Tänä kesänä verkostoon avautuu uutena Oulujoen pyhiinvaellus. Sen, kuten monet muutkin reitit voi kulkea jalkaisin, pyörällä tai vaikka autolla.

Pyhiinvaelluksella luonto, historia ja hiljaisuus hellivät kulkijaa. Eettisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä matkailu ei kuormita luontoa, paikallisväestöä eikä itse matkaajaa.

Parasta on, että pienelle vaellukselle luontoon pääsee Suomessa lähes kotipihasta, asuipa Kalliossa tai Kutturassa. Matka ei ole pitkä, eikä tuskallinen.

Kirjoittaja on Oulun hiippakunnan tuomiorovasti. Kolumni on julkaistu 7.5.2021 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

Lue Satu Saarisen muita kolumneja:

Kolumni: Elämänvalinnoissa vievät sinnikkyys, kunnianhimo, pelko, ajautuminen – ja johdatus

Kolumni: Jokainen aika on ollut sekasortoinen ja nopeasti muuttuva

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.