Kolme vuosikymmentä sitten kuviteltiin, että naisten pappisvihkimyksen myötä tasa-arvo kirkossa oli saavutettu. Vähänpä silloin ymmärsimme.
Jos näinä vuosikymmeninä yhteistä virkaa koskevaan keskusteluun olisi paneuduttu yhtä suurella hartaudella kuin esimerkiksi diakonaattiin, saattaisi ilmapiiri kirkossa olla monella mittarilla mitattuna rakentavampi.
Yhteisen pappeuden vuosipäivää pohjustettiin arkkipiispanvaaleilla. Niissä ehdokkaaksi kelpuutettiin pappi, joka kieltäytyy alttariyhteistyöstä toista sukupuolta olevien pappien kanssa. Samoissa vaaleissa 13 prosenttia äänioikeuttaan käyttäneistä antoi äänensä tälle ehdokkaalle. Vaikka kaikki heistä eivät vastustakaan kirkkomme virkakäsitystä, he olivat valmiit pyyhkimään sillä pöytää edistääkseen tärkeämmiksi katsomiansa asioita.
Augsburgin tunnustuksen mukaan kirkon tunnusmerkkejä ovat evankeliumin puhdas julistaminen ja sakramenttien oikea jakaminen. Näitä tehtäviä varten kirkolla on Jumalan asettama pappisvirka. Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei kysy virkaan kutsuttavilta heidän sukupuoltaan. Ei siis ihan vähäpätöinen asia tämä virka-asia. Itse asiassa se on kirkon olemassaolon kannalta merkittävämpi kuin lähetysjärjestöjen rahoitus taikka kihlapuolisoiden sukupuoli.
***
Liekö sattumaa, että teologinen monimuotoisuus on lisääntynyt kirkossamme yhteisen pappeuden vuosina. Keskusteluyhteys eri koulukuntien välillä sen sijaan ei ole lisääntynyt. Päinvastoin, kuilut tuntuvat vain syventyneen.
Jos rakentavaa keskustelua ei synny itsestään, sitä pitää rakentaa. Piispainkokouksen sihteeri Jyri Komulainen kaipasi taannoin Suomen Kuvalehden kolumnissaan teologisen keskustelun päivitystä kirkossamme. Olisiko piispainkokouksesta siis ottamaan vetovastuuta virkateologisen keskustelun uudelleen käynnistämisestä?
Näinä aikoina olisi tärkeää puhua tasa-arvon sijaan sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta. Siihen olemme Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkkona sitoutuneetkin. Virkakeskustelua ei pitäisi käydä ilman, että puhumme myös Raamatusta ja sen tulkinnasta, kristillisestä ihmiskäsityksestä, kirkosta, seurakunnasta ja kaikkien kastettujen yhteisestä virasta, yleisestä pappeudesta.
Viimeisin tukisi myös keskustelua maallikoiden tehtävästä seurakunnassa. Nyt olemme jumittuneet pappisjohtoiseen malliin, jossa heille jää lähinnä avustajan rooli. Kertonee vallalla olevasta virkakäsityksestä jotakin sekin.
Kirjoittaja on Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri.
Kuva: Marie Renaux / Luterilainen maailmanliitto
Lue myös:
Naisteologit toivovat naista piispaksi – erityisjärjestelyihin suhtaudutaan varauksellisesti
Kolumni: Kirkolle jäsenkunnan monimuotoisuus on yhtä tärkeää kuin ykseyskin