Äskettäin luettiin jumalanpalveluksissa ”rukous presidentinvaalin aikana”. Sellainen löytyy kirkkokäsikirjan osastosta erityistilanteet. Rukouksessa ei pyydetä oikealle ehdokkaalle voittoa vaan valitsijoille neuvoa. Jumalalta pyydetään hyvää, oikeutta ja vanhurskautta noudattavaa johtajaa. Rukous ei ota kantaa siihen, kuka sellainen olisi. Sen sijaan rukoilijat ohjataan etsimään viisautta valintaan.
Arkkipiispan vaalin aikaan käsikirjasta etsitään ”rukous piispanvaalissa”. Siinä pyydetään Pyhää Henkeä avuksi, jotta valinta koituisi kirkon parhaaksi. Muutama vuosi sitten vaalijärjestyksestä poistui velvoite, jonka mukaan piispanvaalin toimittajan tuli ”pitää rukous ja muistuttaa valitsijoita vaalin tärkeydestä”. Vaikkei laki enää muodollisesti pakota, tuskin piispaa ilman rukousta valitaan vähemmän kuin presidenttiä.
Vaalit ovat hallintorutiinia. Niissä käytetään valtaa, joka on äänioikeutetuille uskottu. Mutta kirkollisissa vaaleissa on lisäksi liturginen ja missionaarinen ulottuvuus. Rukous kytkee vaalit jumalanpalvelukseen ja tekee niistä osan kirkon lähetystehtävää. Kirkko on toimittanut vaaleja rukoillen alkaen apostoleista, jotka valitsivat joukosta poistuneelle Juudakselle seuraajaa.
***
Piispan virkaanastuminen on rukousten kehystämä. Vaalirukous jatkuu vihkirukouksena. Kirkkojärjestyksen edellyttämä piispan lupaus päättyy rukoukseen: ”Tähän auttakoon minua Jumala.” Vastaava rukous sisältyy pappislupaukseen, jota aiemmin myös valaksi kutsuttiin.
Valtiolliset lupaukset ja valat ovat toisenlaisia. Tasavallan presidentti antaa perustuslain mukaisen juhlallisen vakuutuksen. Se on muodoltaan uskonnollisesti neutraali eikä sisällä viittausta Jumalaan. Ministerin valassa ja sotilasvalassa vannotaan Jumalan edessä, mutta ei lausuta rukousta. Vaihtoehtona on vakuutus, jossa Jumalaa ei mainita.
Olen usein osallistunut Poliisiammattikorkeakoulun juhlaan, jossa kurssin suorittaneet ja virkaan astuneet uudet poliisit lausuvat eettisen valan. Se asettaa korkeat ihanteet ja ohjaa käyttäytymistä. Sitä voi joiltain osin verrata papin tai piispan lupaukseen, mutta siinäkään ei ole rukousta.
Vastuulliseen virkaan astuminen ei ole helppoa. On uudelle arkkipiispalle etuoikeus, kun hän ihanteiden, velvoitteiden ja lupausten luettelemisen lopuksi saa sanoa: Jumala minua auttakoon. Saa niin huokaista myös valtion virkamies, ainakin hiljaa mielessään.
Kirjoittaja on Tampereen hiippakunnan piispa.
Kuva: Jukka Granström