Kolumni: Jos nykyinen aika pystyttää sateenkaari­esiripun, selviydymme siitäkin

Lauri Vartiainen kuvattuna 9.12.2020.

Viime viikkojen puhuttaneimpia uutisia on valtakunnansyyttäjän päätös nostaa kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on syystä kiellettyä. Laki on säädetty, jotta mitään ihmisryhmää ei saisi ”uhata, panetella tai solvata” muun muassa ihonvärin, uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Siitä toivottavasti pidetään Suomessa kiinni.

Uskonnonvapaus kuuluu kuitenkin luovuttamattomiin ihmisoikeuksiin. Kaikilla on oltava oikeus tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoa. Meillä on siis vapaus ymmärtää maailma ja ihminen Raamatun kertomuksen pohjalta. Samoin oikeus muodostaa elämänarvoja Raamatun ohjeiden perustalta, elää niiden mukaan ja ohjata muitakin samaan.

Perustavien ihmisoikeuksien rajoittamista muista kuin kaikkein pakottavimmista syistä ei voi hyväksyä. Näin on mielestäni nyt tapahtumassa. Valtakunnansyyttäjä pyrkii osoittamaan kansanedustaja Räsäsen uskonnolliset ja eettiset käsitykset rikollisiksi. Pidän tätä erittäin vaarallisena kehityksenä, jollaista olemme tottuneet seuraamaan lähinnä diktatuureissa.

Uskonnolliset ja eettiset näkemykset nauttivat Euroopassa vahvaa lain suojaa. On hyvin ongelmallista, jos jotkin yksittäiset oikeudet (esimerkiksi seksuaalisen identiteetin suoja) nostetaan muiden perustavien oikeuksien (esimerkiksi sanan- ja uskonnonvapaus) yläpuolelle.

***

Raamatun lainaaminen tai kommentoiminen ei sekään voi olla rikollista – ainakaan silloin, kun se tapahtuu tekstin kaksituhatvuotisen perustulkinnan mukaisesti. Jos Raamatun käyttö muuttuu Suomessa rikolliseksi, tulen kannustamaan ja rohkaisemaan tähän rikokseen ja lupaan edistää tätä rikollista toimintaa parhaani mukaan. Viidennellä liikkeellä on laaja kokemus Raamattujen salakuljettamisesta niin rauta- kuin bambuesiripunkin yli. Jos nykyinen aika pystyttää sateenkaariesiripun, tulemme selviytymään siitäkin.

Moni loukkaantuu Päivi Räsäsen kantoihin ja ilmaisuihin. Subjektiivinen loukkaantumisen tunne ei kuitenkaan voi olla peruste rikossyytteelle. Loukkaannun aina, kun näen jossakin sanan Raamattu kirjoitettuna pienellä alkukirjaimella. Minusta on typerä väite, että länsimainen valkoinen heteromies on kaiken sorron ja pahuuden lähde universumissa. Mutta myös typerinä ja loukkaavina pitämieni käsitysten kanssa on kyettävä elämään. Ja toisin ajattelevia on kunnioitettava ihmisinä, Jumalan luomina. Jos kaikki oman viiteryhmän tai puolueen vastainen kriminalisoidaan, päädytään väistämättä totalitarismiin.

Kirjoittaja on Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja. Kolumni on julkaistu 12.5.2021 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

Lue Lauri Vartiaisen muut kolumnit:

Kolumni: Kristinusko on pahimmillaan laimennettu yhdentekeväksi irvikuvaksi itsestään

Kolumni: Pelkään pahoin, ettei kirkon kevytjäsenyys kanna

***

Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Kolumni: Jos nykyinen aika pystyttää sateenkaariesiripun, selviydymme siitäkin

Edellinen artikkeliPielpajärven erämaakirkko Inarissa on vuoden 2021 perinnemaisema
Seuraava artikkeliKysely: Pandemia ei romahduttanut vapaa­ehtois­työn määrää – ”Nuorten vapaa­ehtois­into on myönteinen haaste kirkolle”

Ei näytettäviä viestejä