Kolumni: Pelkään pahoin, ettei kirkon kevytjäsenyys kanna

Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen. Kuva: Jukka Granström

Syksyllä ilmestynyt Kirkon nelivuotiskertomus Uskonto arjessa ja juhlassa sisälsi melkoiset madonluvut kirkon nykytilanteesta. Ne perustuvat kylmään tilastotodellisuuteen ja jättävät kovin vähän tulkinnanvaraa.

Asia on jäänyt vaivaamaan. Evankelis-luterilaisen kirkon ja kristinuskon asema Suomessa heikkenee, isoissa kaupungeissa miltei romahtaa ympäriltä.

***

Vuosituhannen alkuvuosikymmenillä on yksi erityisen suuri häviäjä: kulttuurikristillisyys eli kansankirkollisuus. Mitä tapahtui sille joukolle, jonka elämään kuului joulukirkko ja usko elämän suurissa taitekohdissa – kehdosta hautaan?

Tapakristillisyyden keskeiset tukipilarit, joulukirkot, kasteet ja kirkkohäät hiipuvat. Helsingissä kastetaan enää tuskin neljä lasta kymmenestä ja pudotus on kiihtyvää. Kirkkohäitä on valtakunnallisestikin enää vain saman verran. Seurakuntien pääjumalanpalvelusten kävijöistä on kadonnut parissa vuosikymmenessä jopa joka kolmas. Ei tarvitse olla kovin suuri profeetta nähdäkseen, mihin tämä kehityskulku johtaa.

Seurakuntalehtien nukkumatit muistuttavat aina tässä kohtaa, että messuissa käy edelleen sunnuntaisin enemmän väkeä kuin SM-liigan lätkämatseissa. Ehkä niin. Mutta jos SM-liigassa havaitaan, että jäähallien lehtereillä istujista kolmannes katoaa, niin siellä ainakin käännetään jokainen kivi ja kanto, jotta lukemat saataisiin nousuun! Vedetäänkö kirkossa mieluummin peitto korville ja käännetään kylkeä?

Vähän ennen kuin viimeinen sammuttaa valot, kirjoittaa valtakunnan viimeisen seurakuntalehden päätoimittaja, ettei hätä ole tämän näköinen, messujen kävijämäärä ylittää Suomessa edelleen selvästi curling-otteluiden yleisömäärän.

***

Mitä on tehtävissä? Pelkään pahoin, ettei kevytjäsenyys kanna. Ihmisellä täytyy pitkän päälle olla painavat syyt pysyäkseen kirkossa. Perinteet ja tavat ovat hyvä lisä, mutta ne eivät vie maaliin asti. Erityisesti silloin, kun naapurit ryhtyvät kyselemään, että miksi sinä vielä, kun ei muutkaan enää. Maailman muuttuessa ainoa kestävä peruste on luottamus Elävään Jumalaan ja Jeesuksen ristin armoon.

Eräs yrityskonsultteja paljon raskaamman sarjan tekijämies linjasi kerran eväät kirkon kasvuun sanomalla: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa." Taisi siihen liittyä lupauskin: "Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

Lauri Vartiainen

Kirjoittaja on Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja. Kolumni on julkaistu 12.2.2021 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.