Pyöräilijöiden ja autoilijoiden vastakkainasettelusta on puhuttu viime viikkoina paljon. Keskisormea osaavat näyttää molemmat osapuolet, tietää Espoonlahden seurakunnan kirkkoherra Jouni Turtiainen. Hän pyöräilee töihin ja takaisin 30 kilometriä päivässä, oli kesä tai talvi.
Huomaatko liikenteessä vastakkainasettelua pyöräilijöiden ja autoilijoiden välillä?
– Maantieraivoa esiintyy tasaisesti. Fingeriä näyttävät sekä pyöräilijät että autoilijat. Joskus avataan auton ikkuna, ja sieltä tulee saatanat ja perkeleet. Jos autoilija antaa tietä, pyrin kiittämään näyttämällä peukkua. Joskus saan aamuäreän ilmeen vaihtumaan hymyyn.
Miten pyöräilijät ja autoilijat voivat ottaa toisiaan paremmin huomioon?
– Noudattamalla liikennesääntöjä puolin ja toisin. Suomessa väistämissäännöt ovat tosin epäselvät. Ruotsissa ja Saksassa pyöräilijä väistää aina, samoin merellä väistää aina pienempi.
– Ihmettelen syyspimeällä liikkuvia pyöräilijöitä, jotka ajavat tummissa vaatteissa lujaa ilman valoja ja kypärää. Itse olen kerran pötkähtänyt Audin konepellille. Olin liikennevaloristeyksessä ja ajattelin, että autoilija näki minut, sillä minulla oli huomioliivi ja pyörässä kaksi vilkkuvaa valoa. Olin kuitenkin katveessa. Pyörästä irtosi peili, mutta minä en saanut edes mustelmia.
Mikä työmatkapyöräilyssä on parasta?
– Pyöräily on arkiliikuntani, olen sen ansiosta hyvässä kunnossa. Arvostan unta niin paljon, etten pysty lähtemään aamuviideltä salille. Pääsen ajamaan viisitoista kilometriä suoraa baanaa pitkin. Espoo pitää hyvää huolta Länsiväylän kevyen liikenteen väylistä. Talvella renkaissa on nastat, mutta jos on pyryttänyt 15 senttiä lunta, en lähde työntämään pyörää sohjoon.
– Pyöräillessäni kuuntelen Yle Radio 1:stä hengellistä musiikkia ja aamuhartauden. Pyöräily on minulle myös ekoteko. Meillä on yksi auto. Vaimo tarvitsee sitä, minä pyöräilen.
Kuva: Matti Karppinen