Kolme arkkipiispa emeritusta kohtaa yleisön edessä Liedossa lokakuussa

Lokakuun alussa saadaan todistaa harvinaislaatuista tilannetta, kun kolme emeritusarkkipiispaa asettuu yleisön eteen samaan keskusteluun. John Vikström, Jukka Paarma ja Kari Mäkinen keskustelevat Liedon kirkossa 2. lokakuuta kello 18–19.30. Kohtaaminen kuuluu Liedon Kirkkoareena -tilaisuuksien sarjaan.

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan keskustelua johdattelee Liedon seurakunnan kirkkoherra Risto Leppänen. Hän kertoo, että ajatuksena on kuulla kolmea pitkän kirkollisen uran tehnyttä arkkipiispaa, jotka katselevat kirkkoa eläkeläisinä vailla viran tuomaa painolastia.

– On arvokasta, että meillä on tällaista kokemusta ja viisautta ja että saamme heidät samaan pöytään keskustelemaan ja kysymään syviä elämänkysymyksiä, Leppänen sanoo.

Hänen mukaansa tähän mennessä on lukittu vain tapahtuman ajankohta. Illan otsikkona on Kuuleeko Jumala? Kuuleeko kukaan? Tarkemmat keskustelunaiheet on määrä päättää tuonnempana yhdessä emerituskolmikon kanssa.

Arkkipiispa Mäkisen teologisena erityisavustajana vuosina 2010–15 työskennellyt Leppänen tuntee kaikki kolme entistä arkkipiispaa. Hän uskoo, että asettuminen samaan keskusteluun on emerituksille helppoa ja luontevaa.

– Suurin ero heidän välillään on se, että he ovat johtaneet kirkkoa hyvin erilaisissa vaiheissa.

John Vikström oli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa vuosina 1982–1998. Jukka Paarman kausi ajoittui vuosiin 1998–2010 ja Kari Mäkisen vuosiin 2010–2018.

Keskustelua Liedon kirkosta voi seurata myös videostriiminä Youtubessa.

Kuvat: John Vikströmin kuva (vas.): Pasi Leino. Jukka Paarman kuva: Olli Seppälä. Kari Mäkisen kuva: Jukka Granström.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKommentti: Kolme syytä, miksi Teemu Laajasaloa ei vieläkään jätetä rauhaan
Seuraava artikkeliKirkon kysely: Nuoret antoivat rippikoulun arvosanaksi 9-, kolme neljästä oppi uutta kristinuskosta

Ei näytettäviä viestejä