Kolehdin kerääminen ehtoollisen yhteydessä nousee alkuseurakunnan tavasta viettää ehtoollista, sanoi Åbo Akademin poliittisen teologian dosentti Patrik Hagman Jyväskylän jumalanpalveluspäivillä viime lauantaina. Hagmanin puheen otsikko oli Ehtymättömät eväät ja kirkon todellinen ydin.
Hagmanin mukaan alkuseurakunnan ihmiset kokoontuivat koteihin tai muihin kokouspaikkoihin viettämään ehtoollista usein aamuisin ennen töiden alkua, kun sunnuntai ei ollut vielä pyhäpäivä. Kukin toi tullessaan ehtoollisleivän ja pienen pullon viiniä.
Varakkaimmilla oli paremmat eväät kuin köyhillä, mutta kaikki pantiin yhteiseen jakoon. Yli jäänyt vietiin niille köyhille ja sairaille, jotka eivät päässeet kokoukseen.
Hagmanin mukaan ei ole sattumaa, että kolehti kerätään yhä ehtoollisen yhteydessä.
– Kolehdin raha vastaa alkuseurakunnan ehtoollisruuan yhteen kokoamista. Tuomme nyt yhteen sitä mitä meillä on, rahaa. Sitten se jaetaan vaikeuksissa oleville diakoniatyön tai muun avun kautta, Hagman selvitti.
Päivillä todettiin, että tästä kolehdin alkuperäisestä taustasta pitäisi opettaa enemmän, siunata kolehti näyttävämmin ja kertoa sen kohteista nykyistä laajemmin.
Mitä kansankirkon jälkeen?
Hagman puhui myös teemasta kansankirkko kansankirkon jälkeen. Hän sanoi, että jumalanpalvelus on kirkon ydin, joka jää jäljelle, tapahtui mitä tahansa. Hagmanin mukaan ei pidä voivotella jäsenkatoa vaan iloita siitä mitä meillä on.
Hänestä messun on pakko muuttua entistä enemmän koolle tulleiden yhteiseksi kokemukseksi, jossa on lämmin tunnelma, jokainen tuntee olevansa tervetullut ja jossa moni voi osallistua messun toteuttamiseen.
– Nykyajan suurin köyhyys on yksinäisyyttä. Messun yhteydessä tai kirkkokahvilla pitäisi jokaiselle löytyä juttelukaveri, joka kysyy, mitä sinulle kuuluu. Siitä syntyy yhteys, ja ilman yhteyttä tosiimme koko yhteiskunta sairastaa, Hagman totesi.
Perjantaista lauantaihin kestäneen tapahtuman teemana oli Jaetut eväät. Tavoitteena on jakaa eri seurakuntien kokemuksia ja löytöjä messun kehittämisestä. Päiville osallistui eri puolilta maata lähes 600 henkeä, joista noin puolet oli seurakuntalaisia ja puolet työntekijöitä.
Kuva: Sakari Sarkimaa