Kirkon viestintäpalkinto oopperalaulaja Lilli Paasikivelle

Kirkon viestintäpalkinto 2013–2014 myönnetään Kansallisoopperan taiteelliselle johtajalle, oopperalaulaja Lilli Paasikivelle. Palkinnon suuruus on 7500 euroa.

Lilli Paasikiven järjestämä Save the Suvivirsi-tapahtuma toi esille kirkon ja sen edustaman pitkän tradition myönteisellä tavalla. Koulujen päättäjäispäivän 2014 Helsingin Töölöntorilla järjestetty tempaus keräsi lähes 3000 ihmistä laulamaan Suvivirttä. Tapahtuma inspiroi vastaavia tilaisuuksia myös muualla maassa.

Palkinnon perusteluissa todettiin, että Paasikiven aloitteellisuus teki palveluksen kristilliseen arvomaailmaan pohjautuvan kulttuurin säilyttämiselle Suomessa. Tapahtuman saama huomio ja sitä seurannut keskustelu vahvistavat edelleen kirkon ja sen vahvojen perinteiden myönteistä roolia julkisessa keskustelussa.

Paasikivi kertoi Helsingin Sanomissa (26.3.2014) tempauksen saaneen alkunsa Töölöntorin kahviteltassa

”Olin siellä myös viime keväänä kevätjuhlien aikaan ja voivottelin, kun omat lapset ovat niin isoja, etteivät koulun juhlat ole enää vanhemmille avoimia. Niinpä Suvivirsi jäi kuulematta. Päätimme vetäistä virren kahviteltassa yhdessä siltä istumalta”, Paasikivi sanoi Helsingin Sanomissa.

Kahviteltan porukka päätti tehdä Suvivireen laulamisesta perinteen. Asiasta kerrottiin myös Facebookissa.

Palkinnon perusteluissa todetaan, että tapa, jolla Suvivirsi-tempaus järjestettiin, heijastaa tämän päivän henkeä. Sosiaalisella medialla oli keskeinen rooli tuhansien ihmisten yhteen kokoamisessa.

Kuva: Minerva Seppälä

Edellinen artikkeliNuoret entistä kirkkokriittisempiä – Riparin tulevaisuus silti kiinni seurakunnan omasta toiminnasta
Seuraava artikkeliKuopion hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä

Ei näytettäviä viestejä