Kirkon uusi verkkopalvelu helpottaa virkatodistuksen tilaamista

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on avannut verkossa asiointipalvelun, jossa voi tietoturvallisesti tilata virkatodistuksen itsestään (niin sanottu elää-todistus) tai sukuselvitysmuotoisen virkatodistuksen vainajasta. Uutta palvelua voi käyttää suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Suomenkielinen palvelu on osoitteessa tilaavirkatodistus.fi.

Virkatodistuksia tarvitaan hyvin monenlaisiin tarkoituksiin, kuten adoptio-, apuraha-, eläke-, perinnönjako- ja perunkirjoitusasioiden hoitamiseen. Virkatodistuksia tilataan kirkosta vuosittain noin 60 000. Virkatodistusten toimittaminen on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lakisääteinen viranomaistehtävä.

”Merkittävä osa kirkon jäsenistä haluaa saada kaikki kirkon asiointipalvelut verkosta. Uusi palvelu on käytettävissä joka päivä vuorokauden ympäri, ja se helpottaa virkatodistuksen tilaamista huomattavasti. Palvelun suunnittelussa on kiinnitetty erityisesti huomiota saavutettavuuteen ja käyttäjäystävällisyyteen”, rekisterijohtaja Sanna Heickell Kirkkohallituksesta sanoo Kirkon viestinnän tiedotteessa.

Palvelun käyttö edellyttää vähintään 18 vuoden ikää ja kotikuntaa Suomessa. Lisäksi käyttäjällä tulee olla pankkitunnukset tai mobiilivarmenne. Palveluun tunnistaudutaan suomi.fi-tunnistautumisen kautta. Myöhemmin myös organisaatiot – esimerkiksi pankit ja lakiasiaintoimistot – voivat tilata asiakkaidensa puolesta todistuksia palvelun kautta.

Virkatodistuksen voi edelleen tilata myös ottamalla yhteyttä seurakuntaan tai seurakunnan keskusrekisteriin.

***

Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliPaavi nimitti Vatikaanin piispainsynodin alisihteeriksi ensi kertaa naisen – Nathalie Becquartilla on kokouksissa äänioikeus
Seuraava artikkeliHyvinvointia, henkisyyttä ja hengellisyyttä – Kirkko vahvasti mukana virtuaalisilla Minä Olen -messuilla

Ei näytettäviä viestejä