Kirkon työntekijöiden näkyvä osallistuminen mielenosoituksiin lisäsi kirkosta eroamista

Pappien ja muiden kirkon työntekijöiden näkyvä osallistuminen turvapaikanhakijoiden pakkopalauksia vastustaneisiin mielenosoituksiin on lisännyt kirkosta eroamista. Eroakirkosta.fi-sivuston kautta on viimeisen viikon aikana eronnut noin 1 200 ihmistä.

Palautusten vastainen mielenosoituspäivä oli 3.4., jolloin eroajia oli jo 128, seuraavana päivänä 326. Pienen piikin jälkeen eroluku on jäänyt korkealle, runsaasti yli sadan eroajan päivätasolle. Normaalisti tähän aikaan eroajia on noin puolet vähemmän eli päivätasolla 60–70 molemmin puolin.

Sivuston tiedottajan Petri Karisman mukaan moni eroajista on merkinnyt eron syyksi kirkon myönteisen suhtautumisen turvapaikanhakijoihin ja työntekijöiden näkyvän läsnäolon. Moni on myös nimennyt suoraan pastori Marjaana Toiviaisen aktiivisen toiminnan turvapaikka-asioissa eronsa syyksi. Toiviainen on kommentoinut useassa mediassa turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksia.

Petri Karisman mukaan Eroakirkosta.fi-sivusto ei ole halunnut erikseen tiedottaa juuri tästä eropiikistä, sillä tiedottaminen saattaisi heittää sivuston päälle maahanmuuttovastaisen leiman, jota se ei halua.

Eilen kirkosta eroajia oli 138.

Kuva: Olli Seppälä. Kirkon työntekijöiden julisteita 3.4. mielenosoituksessa Helsinki-Vantaan lentokentällä.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Lue myös:

Helsingin piispa Askola ja 21 kirkkoherraa jyrähtävät kannanotossaan: ”Vihapuhe on syntiä”

Turvapaikanhakijoiden pakkopalautus synnytti mielenosoituksen – paikalla useita pappeja

Edellinen artikkeliJehovan todistajilla suuri juhlapäivä – mutta vain ani harva nauttii ehtoollisen
Seuraava artikkeliYouTubeen lyhytelokuva Turun ja Kaarinan kirkoista – Katso video

Ei näytettäviä viestejä