”Kirkon pappina en sitoudu tiukasti rauhan­yhdistykseen” – Kenttä­rovasti Ilpo Parviainen valittiin Luumäen kirkko­herraksi

Luumäen seurakunnan kirkkoherraksi on valittu Maavoimien esikunnassa Mikkelissä työskentelevä kenttärovasti Ilpo Parviainen. Hän sai 12.6. järjestetyssä kansanvaalissa 152 ääntä.

Lappeen seurakunnan kappalainen Pasi Riepponen sai 74 ääntä ja Äänekosken seurakunnan kappalainen Lauri Pietikäinen kuusi ääntä.

Äänestysprosentti vaalissa oli luumäkeläisittäin varsin alhainen, 7,1.

Takaisin seurakuntatyöhön

Ilpo Parviainen, 41, on työskennellyt reilut viisi Puolustusvoimien palveluksessa sotilaspastorina. Päätös hakea takaisin seurakuntatyöhön vaati pohdintaa. Kutsu kirkon virkaan oli vahva.

– Kun itse asian kanssa kipuili ja päätyi ratkaisuun hakea virkaa ja kun lopputulos on tämä, en voi olla kuin hyvilläni ja kiitollinen. Luojan suunnitelmat olivat samansuuntaisia omien suunnitelmieni kanssa.

Parviainen pelkäsi tilanteen saattavan näyttää ulospäin siltä, että hän hakeutuisi pois Puolustusvoimista Ukrainan sodan tai Nato-päätöksen takia.

– Siitä ei ole lainkaan kysymys. Päätöksen viranhausta tein jo joulun aikoihin. Maailmantilanne on kyllä lisännyt arvostustani suomalaisia upseereita kohtaan. Puolustusvoimissa on aina osattu varautuminen, ja nyt siitä saadaan myös kiitosta.

Parviainen uskoo, että sotilaspappina saatu kokemus on hyödyksi kirkkoherrana.

– Puolustusvoimilla on maine selkeänä ja tehokkaana organisaationa. Asiat eivät jää siellä roikkumaan. Meiltä sotilaspapeilta ei odoteta kaikessa samanlaista tiukkuutta kuin upseereilta, vaan olemme usein paikalla keskustelua varten. Toivon, että voisin myös kirkkoherrana lähestyä seurakuntalaisia arjessa.

Suhde vanhoillislestadiolaisuuteen

Ilpo Parviainen on kotoisin Kempeleestä Pohjois-Pohjanmaalta. Hänen perhetaustansa on vanhoillislestadiolaisuudessa.

– Mutta opillisten syiden vuoksi olen omalta kohdaltani katsonut, että kirkon pappi ei voi sitoutua tiukasti rauhanyhdistykseen. Olen jäänyt pois kaikista tehtävistä, enkä ole esimerkiksi liikkeen seurapuhuja. Sinänsä välit rauhanyhdistykseen ovat hyvät, ja varmaan tänäkin kesänä käymme Suviseuroissa, Parviainen kertoo.

Hänen herätysliiketaustansa nousi esille myös vaalissa.

– Kerroin siitä avoimesti ja rehellisesti. Koin, että minua myös kuultiin, mistä olen kiitollinen. Taustani ei noussut vaalissa ratkaisevaan asemaan.

Luumäellä ei ole vanhoillislestadiolaisuutta, mutta viidesläistä hengellisyyttä kylläkin. Parviainen sanoo suhtautuvansa lähtökohtaisen avoimesti erilaisiin hengellisiin liikkeisiin ja suuntiin.

– Kaikilla meillä on oma perustamme ja tapamme ilmentää hengellisyyttä. Pitää olla vieraanvarainen. Olen jopa utelias kurkistamaan minulle entuudestaan tuntemattomiin hengellisiin suuntauksiin.

Parviainen sanoo olevansa kirkon virallisilla linjoilla niin sanotuissa kiistakysymyksissä, kuten samaa sukupuolta olevien kirkollisessa vihkimisessä.

– Tahtoisin, että me papit keskittyisimme puhumaan enemmän Jumalasta ja Jeesuksesta. Että osaisimme ja uskaltaisimme tuoda keskusteluissa esiin myös Jumalan.

Työmatka lyhenee

Luumäen seurakunnassa on noin 3 500 jäsentä. Seurakunta halusi pysyä itsenäisenä, kun muutama vuosi sitten muodostettiin Taipaleen seurakuntaa, johon liittyivät Taipalsaari, Savitaipale ja Lemi.

– Arvostan luumäkeläisten ratkaisua ja haluan jatkossakin tukea sitä. Luumäki on kaukana kriisiseurakunnasta.

Parviainen harrastaa musiikkia, pianonsoittoa ja erityisesti laulua sekä kuoroissa että solistina. Myös luonnossa liikkuminen ja retkiveneily ovat hänelle tärkeitä.

Parviainen asuu perheineen Lappeenrannassa, jonne on tarkoitus jäädä jatkossakin. Perhe muutti hiljattain uuteen asuntoon. Luumäki on reilun 30 kilometrin päässä.

– Ajomatkani työpaikalle lyhenevät ratkaisevasti, sillä aiemmin kuljin Haminaan, Kouvolaan ja Mikkeliin. Lappeenrannasta Luumäelle pääsee myös bussilla.

Luumäen kirkkoherranpaikka tuli avoimeksi, kun Tuija Nuutinen valittiin Kouvolan seurakunnan kirkkoherraksi. Vt. kirkkoherrana Luumäellä toimii Jukka Lehtinen. Parviainen aloittaa kirkkoherrana syksyllä.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

”Kirkon pappina en sitoudu tiukasti rauhanyhdistykseen” – Kenttärovasti Ilpo Parviainen valittiin Luumäen kirkkoherraksi

Edellinen artikkeliTubettaja­pappi Jussi Koski Rekolan kirkko­herraksi Vantaalle – ”Hetken oivallus oli taivaallinen kutsumus”
Seuraava artikkeliToto Hannele Päiviö ja Markku Päiviö ovat nähneet Viron muutosten vuodet – nyt on aika palata koti­maahan

Ei näytettäviä viestejä