Kirkon media­säätiöltä tuotanto­tukea luontoon ja lapsiin liittyville ohjelma­hankkeille

Kirkon mediasäätiö on myöntänyt tukea 17 hankkeeseen yhteensä 111 500 euroa. Kevään hakemusten joukossa korostuivat luontoon ja luonnonsuojeluun liittyvät sekä lapsiin liittyvät hankkeet.

Tuensaajissa oli muun muassa ohjaaja Virpi Suutarin dokumentaarinen elokuva Luonnonsuojelijat. Hakemuksen mukaan se on sivistävä ja viihdyttävä elokuva suomalaisen luonnonsuojeluliikkeen suuresta kertomuksesta 1970-luvun lopulta tämän päivän metsätaisteluihin.

Ella Piesalan Erityiset 2 on komediallinen lastensarja. Se kertoo alakoulun pienluokasta, jolla opiskelee kuusi hyvin erityistä lasta. Heidät tunnetaan muilla luokilla häirikköinä ja kiusattuina, mutta täällä joukkiosta muodostuu osiaan suurempi kokonaisuus, jossa ketään ei jätetä yksin. Lastensarja sai tuotantotukea 10 000 euroa.

Saman verran tukea myönnettiin Timo Korhosen dokumentille Tehtäisiin vaarattomaksi. Se kertoo Vuoden 1918 sisällissodassa mukana olleista lapsista ja heidän jälkeläisistään.

Niin ikään 10 000 euron tuen sai dokumenttifilmi Barn nr 182, tuottajana Pia Andell. Tarina kertoo lapsen kokemuksista kasvattilapsena vuosina 1964–1972, kun hän joutuu muuttamaan Uudellamaalla ja Turun seudulla sukulaisten, lastenkodin ja kasvattikodin välillä ja lopulta kasvaa pappisperheessä Pohjanmaalla.

Kevään suurin yksittäinen tukisumma, 11 000 euroa, myönnettiin käsikirjoitustukena Suomen Pipliaseuran tuottamalle Johdantokurssille Raamattuun. Videosisällöt, joihin käsikirjoitustukea myönnettiin, luovat rytmin niin itsenäiseen verkko-opiskeluun kuin kurssimuotoisille opintoryhmille ja takaavat kurssin pedagogisen ja sisällöllisen laadun. Johdantokurssin kohderyhmänä ovat Raamattuun uteliaasti suhtautuvat.

Kirkon mediasäätiö jakaa tuotantotukea uskontoa ja elämänkatsomusta käsitteleville ohjelmille kaksi kertaa vuodessa. Katso lista kaikista tällä kierroksella tukea saaneista hankkeista täältä.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Kirkon mediasäätiöltä tuotantotukea luontoon ja lapsiin liittyville ohjelmahankkeille

Edellinen artikkeliToto Hannele Päiviö ja Markku Päiviö ovat nähneet Viron muutosten vuodet – nyt on aika palata koti­maahan
Seuraava artikkeliMysteerikuva: Ketkä hymyilevät pöydän ääressä? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu

Ei näytettäviä viestejä