Kirkon kulttuuripalkinto Kauneimmille joululauluille

Kauneimmatjoululaulut2012

Perusteluina palkinnon myöntämiselle olivat pitkäjänteinen kristillisen jouluperinteen siirtäminen sukupolvelta toiselle sekä yhteislaulun ja suomalaisen kulttuurin tukeminen.Arkkipiispa Kari Mäkinen muistutti onnittelupuheessaan kirkkohallituksessa 11.12.2012 rukoilemisesta.

”Sanotaan, että jokainen ihminen voi rukoilla. Mutta se joka laulaa, rukoilee kahdesti. Vielä voisi sanoa: se joka laulaa yhdessä, rukoilee kolmesti”, Mäkinen sanoi.

Hänen mukaansa joululauluissa joulun sanoma välittyy laajasti, kokonaisena ja elämän eri sävyjä koskettaen.

” Laulut eivät selitä kristillistä uskoa, ne kertovat siitä ja ne soivat”, Mäkinen sanoi.

Kauneimmat joululaulut kokoavat vuosittain kirkkoihin satoja tuhansia suomalaista laulamaan yhdessä. Perinne on levinnyt myös ulkosuomalaisten keskuuteen, tapahtumia järjestetäänkin kymmenissä maissa.

Kirkkohallitus jakaa vuosittain kirkon kulttuuripalkinnon kristillisen sanoman kannalta merkityksellisestä esittävästä taiteellisesta toiminnasta tai kulttuuriteosta. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1912. Palkinto voidaan myöntää yksittäisestä kulttuuriteosta tai pitkällisestä taiteellisesta elämäntyöstä. Vuonna 2011 palkinnon sai tanssija-koregrafi Tiina Lindfors kristillisen sanoman kannalta merkityksellisestä kulttuuriteosta, Turun kulttuurikaupunkivuoden ohjelmassa esitetystä Passio-tanssidraamasta.

Kulttuuripalkintotyöryhmän 2012-2016 puheenjohtajana toimii professori Heikki Hanka.

Edellinen artikkeliLapsiasiavaltuutettu: Parempaa tukea lapsiuhreille
Seuraava artikkeliReformaation juhlavuodelle suunnitteluryhmä

Ei näytettäviä viestejä