Muusikko Jaakko Löytylle, 61, myönnettiin tänään kirkon kulttuuripalkinto. Elämäntyöstään palkittu taiteilija on käynyt itsensä kanssa jatkuvia yt-neuvotteluja. Viime vuosina virtaa on löytynyt morsiusmystiikasta.
Kirkon kulttuuripalkinto myönnetään vuosittain taiteellisesta toiminnasta tai kulttuuriteosta, joka on kristillisen sanoman kannalta merkityksellinen.
– En ollut ajatellut, että tämmöinen tunnustus minulle annettaisiin. Suomen maassa palkittavia riittää paljonkin, Löytty toteaa vaatimattomana.
Palkintojuhlan alla häntä alkoi pelottaa parrasvaloihin astuminen. Kiittävän huomion kohteena oleminen on hänelle vaikeaa. Kiitospuhettaan valmistellessaan hän pelkäsi, ettei selviä siitä niin kuin kuuluu.
– En tiedä, miten siinä paisteessa olisin. Osaanko olla asiallinen, niin etten väheksyisi omaa rooliani ja omaa persoonaani.
Mitä palkittu ajattelee raadin hänessä nähneen?
– Varmaankin toivon kantamista. Toivon, vaikka ei toivoa olisi. Jatkan musiikin tekemistä niin kauan kuin jaksan ja osaan.
Sitkeyttä ja pioneerihenkeä
Masennuksen ja turhuuden tunteen kanssa kamppaillut taiteilija kokee elävänsä varjoissa. Palkittu elämäntyö on oman puseron sisällä tuntunut jatkuvilta yt-neuvotteluilta itsensä kanssa.
– Silloin tällöin pääsen livahtamaan paisteeseen, mutta ehkä minun paikkani kumminkin on varjossa.
Sitkeyttään ja pioneerihenkeään hän kuitenkin osaa arvostaa. Hän on tehnyt ja esittänyt omannäköistään musiikkia yli 40 vuotta muodista ja maineesta riippumatta.
Kysymykseen omasta tyylisuunnastaan hän ei ensin halua vastata ollenkaan.
– Ei se ole ainakaan kevyttä musiikkia. Hengellinen musiikki on rajaava ilmaisu, eivät kaikki lauluni ole niin hengellisiä. Olen toiminut kirkon piirissä, mutta ei se silti ole kirkkomusiikkia, niin kuin Bach, vaan pohjautuu samoihin lähteisiin kuin rockmusiikki.
Pyörittely päättyy tulokseen, että hän tekee ja esittää ”kirkon musiikkia”.
Luomistyönsä tärkeimpiin viesteihin Jaakko Löytty lukee yhteyden.
– Jumalan lapsia on monenlaisia. Moninaisuuden kirjo, me monenlaiset ihmiset, olemme kirkon aarre.
Epävarmuus pisti linnoittautumaan
Vanhetessaan Löytty on alkanut hyväksyä senkin, että konservatiivit täytyy voida laskea mukaan kirkon aarteisiin.
– Nuorempana pelkäsin omaa haurauttani, oli linnoittauduttava oman epävarmuuden takia. Ehkä olen löytänyt sen verran tyyneyttä, että yhteyden kokeminen alkaa olla mahdollista, Löytty pohdiskelee itselleen vaikeaa asiaa.
Hän kuitenkin painottaa, että valmius yhteyteen ihmisinä ei tarkoita mielipiteiden lähentymistä.
– Olin minä kerran kirkolliskokouksessa samaa mieltä Leif Nummelan kanssa, Löytty veistelee yhteistyöstä Uusi Tie -lehden päätoimittajan kanssa.
Matkustaessaan kotoaan Ylöjärveltä bussilla Tampereelle haastatteluun Löytty huomasi ajattelevansa, että suurin osa bussin matkustajista kuuluu kirkkoon.
– Silti kirkon jäsenyys ei yhdistä meitä, vaikka se voisi. Meitä yhdistää työssä käyminen, bussilla matkustaminen ja arkisten ratkaisujen tekeminen.
Hengellisyyden vierastaminen on kulttuurimme varjo
Löytty toivoo, että hengellisyys mahtuisi mukaan eri elämänalueille, kuten tavallisille radiokanaville hengellisen musiikin muodossa. Hengellisyyden vierastaminen on hänen mielestään kulttuurimme varjo ja yhteisen elämämme tappio.
Esiintymiskeikkoja Löytty tekisi mielellään enemmän.
– Nyt on hiljaiseloa, maassa on lama. Tai sitten on niin paljon muuta tarjontaa, ettei meikäläiselle ole tilaa.
Uusia lauluja ja muuta viritystä kuitenkin kuplii koko ajan. Hän on perustanut veljiensä Sakari Löytyn ja Mikko Löytyn kanssa bändin Velj. Löytty. Ensiesiintyminen on luvassa aprillipäivänä Tampereen Lielahden kirkossa – jos on.
– Eihän aprillipäivänä voi tietää, onko keikkaa, mies myhäilee.
Siionin virsien uudistustyö on ollut muusikon viime vuosien suuri urakka ja ilonaihe.
Hän toimii Herättäjä-yhdistyksen aluesihteerinä ja on siinä ominaisuudessa mukana uudistuksen tekstityöryhmässä.
Uudet Siionin virret on tarkoitus ottaa käyttöön Nilsiän herättäjäjuhlilla vuonna 2017.
– Uudistustyö on ollut ammatillisesti antoisaa. Olen oppinut kirkkohistoriaa, hymnologiaa, teologiaa ja mystiikkaa.
Kuuluuko uudistetuissa virsissä vielä Kristuksen veren ääni? Kysymys hymyilyttää Löyttyä.
– Kyllä se siellä huutaa. Morsiusmystiikka on auennut minulle tämän työn kautta ihan uudella tavalla. Tämmöinen karvapää uros saa veisata sydämensä kyllyydestä, että pääsisi taivaan haminaan ja Kristuksen emännäksi. Ihan pöhköä!
Heti perään Löytty tarkentaa, että se on pöhköä niille, joilta puuttuvat sopivat silmät.
– Kun tavallisilla silmillä näkyy vain tyhjää, toisenlaisilla silmillä näkyy ulottuvuuteen, jossa on morsian ja sulhanen.
Veisuu on Löytyn mielestä oivallinen keino tarkentaa näkökykyä.
– Sanat ja sävel johtavat yhdessä tasolle, josta näkee paremmin. Tätä vapaa-ajattelijat eivät mitenkään voi ymmärtää.
Kuva: Rami Marjamäki