Kirkon eläkerahasto ylitti tavoitteet viime vuonna – sijoitussalkku tuotti 7,5 prosenttia

Kirkon eläkerahastolle koronavuosi 2020 osoittautui odotuksia paremmaksi. Eläkerahaston sijoitusten markkina-arvo nousi 1,76 miljardiin euroon ja sijoitussalkku tuotti 7,5 prosenttia. Salkun reaalituotto 7,3 prosenttia ylitti sijoitussuunnitelmassa asetetun kolmen prosentin tavoitteen. Eläkerahaston pitkän aikavälin nettotuotto (1991–2020) pysyi edelleen hyvänä ja oli vuoden lopussa kahdeksan prosenttia.

Vuoden 2020 suurin teema oli koronapandemia, joka muutti talousympäristön ennennäkemättömällä tavalla, todetaan Kirkon viestinnän tiedotteessa. Kirkon eläkerahastosta luonnehditaan viime vuoden sijoitusmarkkinoita haastaviksi. Vuosi alkoi vahvasti, kunnes markkinat romahtivat äkkiä ja toipuivat ennennäkemättömän nopeasti. Osakkeet olivat paras omaisuusluokka.

Kirkon eläkerahaston hyvät tuotot perustuivat onnistuneisiin valintoihin eri omaisuusluokissa ja sijoitusten hajautuksiin. Sekä osake- että korkosijoituksissa salkkuun valitut rahastot tuottivat yleisiä vertailuindeksejä paremmin.

Kirkon eläkerahasto ottaa kaikessa sijoitustoiminnassaan huomioon niin kutsutut ESG-näkökohdat eli ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvät asiat. Tiedotteen mukaan sijoitustoimintaa pyritään harjoittamaan tuottavasti, turvaavasti ja vastuulliset näkökohdat huomioiden.

***

Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliHelsingin Via Crucis -pääsiäisvaellus toteutetaan tänä vuonna lyhytelokuvana verkossa – Jeesuksen roolissa Panu Haavisto
Seuraava artikkeliPiispa Mari Leppänen: Pandemia osoittaa, että aika on ajanut kirkossa monenlaisen toiminnan ohi

Ei näytettäviä viestejä