Kirkon eläkerahasto arvioitiin vastuullisen sijoittamisen kansainväliseen kärkijoukkoon

YK:n alainen vastuullista sijoittamista edistävä Principles for Responsible Investment (PRI) sijoitti Kirkon eläkerahaston kärkijoukkoon, kun se listasi ensimmäistä kertaa parhaita vastuullisen sijoittamisen toimijoita. Kyseiseen Leaders’ Groupiin pääsi mukaan 47 kansainvälistä sijoittajaa, noin joka kymmenes vastuullisen sijoittamisen periaatteet allekirjoittaneista sijoittajista. Asiasta kertoo Kirkon viestintä tiedotteessaan.

PRI kiinnitti arvioinnissa huomiota erityisesti ulkoisten varainhoitajien valintaan ja seurantaan sekä listattujen että listaamattomien osakkeiden osalta. Kirkon eläkerahasto menestyi molemmissa kategorioissa.

– Haluamme ottaa vastuullisuusnäkökohdat huomioon kaikessa sijoitustoiminnassa ja olemme tehneet pitkäjänteistä työtä edistääksemme vastuullista sijoitustoimintaa. Olemme iloisia, että työmme saa tunnustusta, Kirkon eläkerahaston sijoitusjohtaja Ira van der Pals sanoo.

Sijoitustoimintansa eettisiä periaatteita noudattaen Kirkon eläkerahasto allekirjoitti elokuussa kansainvälisen tupakanvastaisen Tobacco-Free Finance Pledge -aloitteen. Aloitteella pyritään kasvattamaan finanssialan tietoisuutta omasta roolistaan tupakanvastaisten linjausten käyttöönotossa.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Tuotto ylitti tavoitteen – viime vuosi oli Kirkon eläkerahastolle erittäin hyvä

12 kysymystä kirkon sijoitusjohtajalle

Kirkon eläkerahastolla eläkelaitosten vertailussa suurin osuus sijoitusvaroista veroparatiiseissa

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKirkkohallitus esittää: Yksi kummi riittää kastetulle
Seuraava artikkeliValtakunnallisten kolehtien tuotto kasvoi hieman – Vuoden 2021 jakoperusteita arvioidaan uudestaan

Ei näytettäviä viestejä