Kirkkoherra Veli-Matti Hynniselle harvinainen kamarineuvoksen arvo

Veli-Matti_Hynninen205Veli-Matti Hynniselle kamarineuvoksen arvonimen.

Loviisan kirkkoherrana toimiva Hynninen sai arvonimen tunnustuksena laajasta kirkollisesta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

Hän on ollut muun muassa ehdottamassa ja käynnistämässä urheiluseuratoimintaa, Loviisan rauhanfoorumia, Enonkosken luostariyhteisöä ja suomalaista pyhiinvaellustoimintaa.

Kirkollisten ansioidensa ja journalistisen työnsä lisäksi Hynninen tunnetaan kansainvälisistä yhteyksistään.

– Kyllähän se hyvältä tuntuu ja lämmittää, jos joku arvostaa tekemääni työtä, kommentoi Hynninen saamaansa kunnianosoitusta tuoreeltaan.

Loviisan kirkkoherra kertoi jäävänsä eläkkeelle ensi vappuna. Hän pitää arvonimen saantia työuransa loppupuolella kannustavana asiana.

Arvonimeä anoivat Hynniselle sekä luterilaisen että ortodoksisen kirkon edustajat, Paasikivi-seura, Loviisan rauhanfoorumi, Enonkosken kunta ja mediaväki.

Kamarineuvokseksi on nimitetty vuosien 1919-2011 välisenä aikana vain 103 ihmistä.

Seurakuntaneuvoksen arvonimen saivat kanttori Pertti Lehtonen Jämsästä, entinen kiinteistöpäällikkö, valtiotieteiden maisteri Göran Lindström Kauniaisista sekä  toimistopäällikkö, yhteiskuntatieteiden kandidaatti Pertti Rosila Espoosta.

Lisäksi Sodankylän seurakunnan talouspäällikkö Matti Haurinen sai talousneuvoksen, kuopiolainen kanttori ja director cantus & musices Pertti Rusanen musiikkineuvoksen sekä toiminnanjohtaja, diakoni Hilkka Nousiainen sosiaalineuvoksen arvonimen.

Katso vuoden 2011 arvonimet valtioneuvoston kanslian sivuilta.

(Kuva: Seppo JJ Sirkka/Eastpress)

Edellinen artikkeliJyväskylän kristillisiltä seurakunnilta kannanotto rasismia vastaan
Seuraava artikkeliPirkko Jalovaaraa uhkaa porttikielto Valamon luostariin

Ei näytettäviä viestejä