Kirkkohallitus ei linjannut kirkon avioliittokäsitystä – kansliapäällikkö Pekka Huokuna selventää Pride-päätöstä

Kirkkohallituksen johtoryhmän päätös ryhtyä Helsinki Priden viralliseksi tukijaksi on herättänyt runsaasti keskustelua ja kritiikkiä. Muun muassa neljä kirkolliskokouksessa vaikuttavaa kirkkoherraa kirjoitti
Itä-Savo-lehdessä julkaistussa kirjoituksessa, että johtoryhmä ei voi tehdä Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa koskevia päätöksiä. Kirkkoherrat ovat saaneet tukea muun muassa useiden herätysliikejärjestöjen johtajilta.

Kirkkohallituksen kansliapäällikkönä toimiva kirkkoneuvos Pekka Huokuna täsmentää Kotimaa24:lle lähettämässään kirjoituksessa, että Kirkkohallituksen johtoryhmän toukokuun lopussa tekemä päätös oli tapauskohtainen.

– Kyseessä ei ole Kirkkohallituksen saati koko evankelis-luterilaisen kirkon avoin valtakirja tukea kaikkea, mitä tapahtuman taustajärjestöt ajavat. Kirkkohallitus ei linjaa kirkon opillisia kantoja. Se seuraa kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen virallista linjausta kirkon avioliittokäsityksestä ja myös siitä, että kirkon ja seurakuntien toiminta on avointa kaikille.

Huokuna sanoo, että päätös ”oli myönteinen vastaus Helsinki Priden kutsuun tulla mukaan niin sanottuna bisneskumppanina”.

– Johtoryhmän mielestä on hyvä, että kirkon läsnäolo näkyy Pride-viikon yhteydessä, koska kirkon perussanoma kuuluu jokaiselle.

Huokunan mukaan kirkon tulee myös rohkaista kunnioittavaan ja asialliseen keskusteluun.

Kuva: Cristian Medel. Helsinki Pride 2016

Lue myös:

Konservatiivisten järjestöjen johtajat liittyvät kannanotossa kirkon Pride-kumppanuutta moittivaan rintamaan

Neljä kirkkoherraa tyrmistyi Priden tukemisesta: ”Kirkkohallituksen johtoryhmä käveli Raamatun sanan yli”

Esikoislestadiolaisen liikkeen järjestöt koolla juhannuksena – Esikoiset ry lähetti piispoille Pridea kommentoivan kirjeen

Suomen evankelis-luterilainen kirkko virallisesti Helsinki Priden tukijaksi – ”Kirkko haluaa elää kaikkien lähimmäistemme rinnalla”

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliLähetyshiippakunta järjestää ensimmäiset kesäjuhlansa – puhujina Päivi Räsänen ja Tapio Puolimatka
Seuraava artikkeliPiispa Seppo Häkkinen kolumnissa: Priden taustalla vaikuttava ihmiskäsitys on kirkon opetukselle vieras

Ei näytettäviä viestejä