Kirkko vahvasti läsnä Pride-viikolla – Yhteinen hääkuva -tapahtuman avaa piispaehdokas Huovinen

Tänään alkaneen Helsinki Pride -viikon aikana juhlistetaan sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta myös pääkaupunkiseudun seurakuntien voimin.

Kirkon jäseniä ja työntekijöitä on ollut mukana tapahtumassa jo kauan. Tänä vuonna Helsingin ja Vantaan seurakuntien lisäksi myös Espoon seurakuntien jäseniä ja työntekijöitä on ensimmäistä kertaa virallisesti mukana Helsinki Pridessa.

Osallistumisesta keskusteltiin Espoon seurakuntien sateenkaarityöryhmässä, jossa on edustaja jokaisesta Espoon seurakunnasta ja myös seurakuntayhtymästä.

Seurakuntien viesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville ihmisille on Espoon seurakuntien monikulttuurisuustyön asiantuntijan Matti Peiposen mukaan hyvin selkeä: osallistumalla halutaan vahvistaa yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.

– Jumalan edessä olemme kaikki yhdenvertaisia. Hän on luonut meidät sellaisiksi kuin me olemme, omaksi kuvakseen, olimmepa sitten homoja tai heteroja tai jotakin muuta seksuaaliselta suuntautumiseltamme tai sukupuoliselta identiteetiltämme, Peiponen sanoo STT:n välittämässä tiedotteessa.

– Jumalan luomistyö on monimuotoista. Tämän vuoksi seurakunnat haluavat edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksien toteutumista tässä maassa ja maailmassa.

Peiponen kertoo tieostavansa, että seurakuntien osallistuminen Prideen herättää monenlaisia reaktioita sekä seurakuntalaisissa, työntekijöissä että yhteiskunnassa laajemmin.

– Tavoitteena on luoda seurakunnista turvallisia paikkoja, joissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset voivat osallistua toimintaan, hoitaa luottamustehtäviä ja elää avoimesti omaa elämäänsä.

Yhteislaulua, keskustelutilaisuuksia ja seminaari

Huomenna tiistaina Karhupuistossa järjestetään yhteislaulutapahtuma Keveästi kesäillassa kello 17.30 alkaen. Järjestäjinä toimivat Elävä vesi MCC ja Rengbågs Missionen.

Keskiviikkoiltana Töölön kehriksellä Mechelininkadulla Helsingin seurakunnat järjestävät tilaisuuden aiheesta Sukupuolien moninaisuuden ääni kirkossa ja Raamatussa. Tilaisuudessa pohditaan, miten sateenkaariväen ääni kuuluu kirkossa ja Raamatussa sekä sitä, miten se voisi kuulua yhä paremmin esimerkiksi kirkollisessa päätöksenteossa.

Yhteys-liike järjestää Alppilan kirkolla torstaina kello 19 alkaen keskustelutilaisuuden Rakkauden tähden tottelemattomat. Mukana on sateenkaaripareja vihkineitä pappeja sekä kurinpitotoimien kohteeksi joutuneita tukenut lakimies.

Perjantaina Snock-salissa Etelä Esplanadilla järjestetään koko päivän mittainen englanninkielinen seminaari Lgbtiq people of faith kello 9–16.

Kallion seurakuntakodilla on perjantaina kello 16 alkaen Vapaamuotoinen Malkus-iltapäivä. Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten hengellistä hyvinvointia.

Yhteinen hääkuva 2018 -tempauksen avaa piispaehdokas Leena Huovinen

Perjantaina on myös Yhteinen hääkuva 2018 – tempaus Helsingin tuomiokirkon portailla kello 16. Viime vuoden maaliskuun jälkeen avioliiton solmineet tai aiemman rekisteröidyn suhteensa avioliitoksi muuttaneet samaa sukupuolta olevat parit kokoontuvat yhteiseen hääkuvaan. Yliopisto- ja kisapappi, Espoon piispanvaalien ehdokas Leena Huovinen esittää tilaisuudessa pienen tervehdyksen ja lukee kelttiläisen siunauksen.

Sateenkaarimessua vietetään Kallion kirkossa perjantai-iltana kello 18 alkaen. Messun jälkeen sinkuille on Kallion seurakuntakodilla pikadeitti kello 20.30–22.30. Ohjatussa pikadeitissä tavataan toisia sinkkuja päihteettömästi. Osallistujat keskustelevat pareittain muutaman minuutin kerrallaan. Tilaisuuden jälkeen kukin saa tiedon siitä onko joku tai useampi osallistujista kiinnostunut tapaamaan hänet uudestaan deitin merkeissä.

Lauantain Pride-kulkueessa kirkon rekka ja kirkollisten ja kristillisten tahojen blokki kulkee kello 1214 Senaatintorilta Kaivopuistoon. Pride-puistojuhlassa kirkollisten ja kristillisten tahojen teltta päivystää Kaivopuistossa kello 14–18.

Nuorten kysymyksiin vastataan erityisnuorisotyönkeskus Snellussa

Helsingin seurakuntayhtymän erityisnuorisotyönkeskuksessa Snellussa Toisella Linjalla on erityistä ohjelmaa pitkin Pride-viikkoa. Kesiviikkona kello 17 kuullaan Sutinaa suhteeseen -luento. Rakastavasta tunneyhteydestä on puhumassa perheneuvoja ja psykoterapeutti Titta Huotari.

Torstaina kello 17 Snellussa on keskustelutilaisuus teemasta Moniääninen kirkko – kuka puhuu ja kenen äänellä? Tilaisuus on suunnattu erityisesti 14–25 -vuotiaille sateenkaarinuorille ja siellä voi esimerkiksi kirjoittaa kysymyksiä kysymysboxiin tai askarrella stressipallon. Kirkon sateenkaarihenkiset työntekijät vastaavat nuorten kysymyksiin.

Perjantaina Snellussa on tapaaminen sukupuoleltaan moninaisille nuorille kello 16–18. Tapaamisen aikana voi osallistua ohjattuun keskusteluun, askarrella, laulaa yhdessä tai vain oleilla. Mukana on Snellun nuorisotyöntekijöitä ja luvassa on myös pientä tarjoilua.

Sunnuntaina kello 12 Snellussa alkaa tilaisuus Minä sateenkaari-ihmisen vanhempana. Se on tarkoitettu kaiken ikäisten sateenkaari-ihmisten vanhemmille ja tilaisuudessa pohditaan kristityn identiteettiä sekä omia voimavaroja ja haasteita sateenkaari-ihmisen vanhempana.

Kuva Helsinki Pride -kulkueesta vuonna 2014: Minerva Seppälä.

Matti Peiposen osuus on lisätty juttuun kello 14.20.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliErikoinen tapaus juhannusaattona Lappeenrannassa – mies jäi kirkkoon ja tyhjensi kirkkoviinit
Seuraava artikkeliPitääkö Katekismus päivittää? – ”Katekismuksessa synti on typistetty henkilökohtaiseksi ongelmaksi”

Ei näytettäviä viestejä