Kirkko tuki surevia Ruotsissa – kännykän latureita lainaan, piispat kirjoittivat iltapäivälehtiin

Kirkot Tukholmassa ja muualla Ruotsissa ovat viime päivinä palvelleet eri tavoin perjantaina tapahtuneen kuorma-autoiskun järkyttämiä ruotsalaisia. Useita kuoli ja loukkaantui, kun auto ajoi väkijoukkoon Tukholman ydinkeskustassa.

Lukuisat kirkot pitivät viikonloppuna ovensa avoimina hartauksia, kynttilöiden sytyttämistä ja keskustelua varten. Perjantaina lainaan tarjottiin peittoja ja puhelimen latureita ihmisille, jotka eivät päässeet koteihinsa joukkoliikenteen keskeyttämisen takia.

Apua sai myös suomeksi: Tukholman suomalainen seurakunta päivysti kriisipuhelimessa.

Sunnuntaina Tukholman Sergelin torilla järjestettyyn mielenilmaukseen rakkauden ja yhtenäisen kaupungin puolesta tuli Ruotsin kirkon pappeja ja diakoneja keskustelemaan ja rukoilemaan halukkaiden kanssa. Maanantaina järjestetyn valtakunnallisen hiljaisen hetken yhteydessä moni kirkko piti ovensa auki ja soitti kellojaan.

Useat piispat sekä Ruotsissa että Suomessa huomioivat Tukholman tapahtumat sosiaalisen median päivityksissään. Osanottonsa esitti myös Kirkkojen maailmanneuvoston pääsihteeri Olav Fykse Tveit.

Ruotsalaiset iltapäivälehdet julkaisivat ruotsalaispiispojen aihetta käsittelevät ja lohtua välittävät puheenvuorot. Tukholman piispa Eva Brunne kirjoitti lauantain Aftonbladetiin tekstin, jossa hän kiitti poliisin, hoitohenkilökunnan ja kirkon tekemästä työstä sekä esirukouksista, joita Ruotsiin on tulvinut maailmanlaajasta kirkosta. Brunne sanoi olevansa kiitollinen ja ylpeä ihmisten osoittamasta myötätunnosta ja koko ruotsalaisesta yhteiskunnasta.

Ruotsin kirkon arkkipiispan Antje Jackelénin puheenvuoro julkaistiin palmusunnuntaina Expressen-lehdessä. Hän kirjoitti, että perjantai-iltana kirkot tarjosivat käytännöllistä apua, nyt on hitaiden, suurten kysymysten aika.

Jackelén johdatti lukijat hiljaiselle viikolle, joka seuraa Jeesusta tervetulleeksi toivottavista hoosianna-huudoista tuomitseviin ristiinnaulitse-huutoihin.

"Pääsiäisyönä ja pääsiäisaamuna juhlimme elämän voittoa kuoleman vallasta. Hyvyys on vahvempi kuin pahuus, rakkaus vahvempi kuin viha, valo vahvempi kuin pimeä, totuus vahvempi kuin valhe."

Kuva: Jonathan Nackstrand / Lehtikuva / AFP

Lue myös:

Ruotsi järkyttyi epäillystä terrori-iskusta