Kirkko myönsi John Vikström -liikuttajapalkinnon Aira Samulinille

Vuoden 2020 John Vikström -liikuttajapalkinto on myönnetty tanssinopettaja, yrittäjä Aira Samulinille. Palkinto luovutettiin tiistaina 19.1. Yle TV1:n suorassa Puoli seitsemän -ohjelman lähetyksessä.

Palkinto on hopeinen Soihtu-pokaali, jonka luovuttivat Kirkon liikunta- ja urheiluneuvottelukunnan puheenjohtaja, Helsingin Paavalin seurakunnan kirkkoherra Kari Kanala ja kirkon liikunta- ja urheilutyöstä vastaava Mikko Mäkelä Kirkkohallituksesta.

– Tunnen vilpitöntä iloa saadessani tämän palkinnon. Olen iloisesti yllättynyt. Tanssi on saanut aikanaan paljon kritiikkiä, mutta nyt, kun se kirkon taholta huomioidaan, tuntuu erityisen hyvältä, Aira Samulin iloitsee.

– Tanssissa liike ja musiikki yhdistyy. Meidät on luotu liikkumaan, ja tanssi kuuluu luontaisesti kaikelle kansalle. Tanssi on parasta aivolääkettä, joka sopii kaikenikäisille ja -kokoisille, mielenterveysongelmaisille, muistisairaille, jokaiselle.

Palkinnon perusteluissa todetaan, että Aira Samulin on koko elämänsä ajan edistänyt liikunnallista elämäntapaa, kehopositiivisuutta ja ajanut nuorten liikunnallisia mahdollisuuksia erityisesti tanssin keinoin. Hän on kehittänyt ikäihmisille sopivia tansseja, joita on käytetty seurakunnissa ympäri Suomen.

Aira Samulin on toiminut Liikkuva seurakunta -liikuntakummina ja palkitsijoiden mukaan vahvistanut omalla toiminnallaan kristillistä ihmiskäsitystä, jonka mukaan meidät on luotu liikkumaan.

Kirkkohallitus on perustanut entisen arkkipiispan nimeä kantavan Kirkon John Vikström -liikuttajapalkinnon vuonna 2014. Palkinnon myöntämisen perusteina ovat eettisten arvojen edistäminen liikunnassa ja urheilussa, kirkon liikunta- ja urheiluyhteistyön edistäminen, inhimillisyyttä ja ihmisen arvoa edistävä, pitkäjänteinen työ tai uusi innovaatio liikunnassa sekä syrjäytymisen ehkäisy liikunnan ja urheilun keinoin.

Kirkkohallitus myöntää palkinnon Kirkon liikunta- ja urheiluneuvottelukunnan esityksestä. Palkinto voidaan myöntää henkilölle tai yhteisölle.

***

Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliKokonaiskirkon viestintä kolmeksi vuodeksi luupin alle – ”Tulossa ei ole uutta Kipaa”
Seuraava artikkeliAuto liukkaasta kaarteesta katolleen – piispa Jari Jolkkonen joutui liikenneonnettomuuteen

Ei näytettäviä viestejä