Kirkko ja kaupungista on tehty kantelu – aiheina seksuaalinen häirintä ja uskonrauhan rikkominen

Pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteisestä Kirkko ja kaupunki -lehdestä on tehty kantelu Espoon hiippakunnan tuomiokapituliin. Kapituli on pyytänyt vastausta Espoon yhteiseltä kirkkoneuvostolta, joka puolestaan on pyytänyt lausuntoa Kirkko ja kaupungin johtokunnalta. Se puolestaan saa selvityksen päätoimittaja Jaakko Heinimäeltä.

Yhteisen johtokunnan tehtävänä on valvoa Kirkko ja kaupungin toimituksellista linjaa ja tavoitteiden toteutumista sekä antaa pyydettäessä sitä ja sen toimitusta koskevia lausuntoja.

Espoolaisen yksityishenkilön tekemä kantelu koskee Kirkko ja kaupungin 19.10. ilmestynyttä numeroa. Kantelija katsoo, että yhdessä lehden jutussa ja sen kuvissa on ”Espoon seurakuntalaisiin kohdistuva selkeä ja törkeä seksuaalinen häirintä” ja että toisessa jutussa rikotaan räikeästi ”uskonrauhaa sekä kirkkojärjestystä ja kirkkolakia ja olevan selkeää eksytystä Jumalan sanasta ja Raamatun opetuksesta”.

Kantelun ensimmäinen osa liittyy teatteriohjaaja Juha Hurmeen haastatteluun ja toinen osa juttuun, jossa kerrotaan sateenkaarihäistä omaisten näkökulmasta.

Päätoimittaja Jaakko Heinimäki sanoo Kotimaa24:lle pitävänsä outona, että Espoon tuomikapituli ylipäätään otti kantelun käsittelyyn.

– Eihän tuomiokapitulin toimivaltuuksiin kuulu käsitellä mediaa. Ja mitä uskonrauhan rikkomiseen tulee, niin siitä määritellään rikoslaissa, eikä se niin ollen koske sitä, mitä seurakuntalehdessä saa julkaista ja mitä ei. Kantelun voi nähdä eräänlaisena lukijapalautteena, Heinimäki sanoo.

Yhteisjohtokunta käsittelee Heinimäen antamaa vastausta ensi viikolla 29.11. Yhteinen seurakuntaneuvosto puolestaan toimittaa vastauksensa kapitulille 15.12. mennessä.

Espoon tuomikapitulin lakimiesasessori Sari Anetjärvi perustelee kantelun ottamista käsittelyyn sillä, että kyse on espoolaisesta kantelijasta, joka viittaa espoolaisiin seurakunnan jäseniin.

Kirkko ja kaupunki on myös Espoon seurakuntayhtymän seurakuntalehti, jota yhtymä osaltaan rahoittaa eli ostaa palvelua. Näin ollen Espoon seurakuntayhtymä on vastuullinen Espoon seurakuntien jäseniin nähden lehden linjasta ja sisällöstä. Edellä mainituin perustein tuomiokapituli käsittelee kantelun ja pyysi vastineen siihen Espoon seurakuntayhtymän yhteiseltä kirkkoneuvostolta, Anetjärvi sanoo.

Kuva: Kirkko ja kaupunki 19.10, Juha Hurmeen haastattelu.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Lue myös:

Kommentti: Kantelut pappien tekemisistä ovat muuttuneet miltei vitsiksi

Kapitulien kantelumäärissä huimat erot – yhdestä papista valittaminen myllää tilastot uusiksi

Edellinen artikkeliSley vastaa Maata Näkyvissä -kohuun: ”Sanoudumme irti kaikesta syrjinnästä ja huonosta käytöksestä”
Seuraava artikkeliKuopion hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä

Ei näytettäviä viestejä