Kirkon Ulkoasiain Osaston teologisten asioiden johtava asiantuntija Tomi Karttunen oli mukana Roomassa ekumeenisessa suomalaisdelegaatiossa, jota johtivat piispat Irja Askola, Ambrosius ja Teemu Sippo.
Delegaatio tapasi paavi Franciscuksen ja osallistui tiistaina ekumeenisiin palveluksiin.
Kotimaa24
uutisoi aikaisemmin, miten Oulun piispan Samuel Salmen johtamalle toiselle suomalaiselle ryhmälle sattui viime viikolla erikoinen tapaus: Pietarinkirkon messussa perjantaina heille jaettiin katolinen ehtoollinen ja piispa Salmea pyydettiin messun yhteydessä myös lausumaan Suomen kirkon tervehdys. Samassa messussa myös avusti etukäteen sovitusti Oulaisten nuorisokuoro.
Aikaisemmin viime viikolla myös piispa Salmi oli tavannut yksityisesti paavi Franciscuksen.
Tomi Karttunen kommentoi luterilais–katolisen dialogin nykytilannetta Kotimaa24:lle.
Oulun piispan johtamalle luterilaiselle suomalaisseurueelle jaettiin viime viikolla Pietarinkirkossa tietoisesti ehtoollista. Mitä arvioit tällaisen yllättävän eleen takana olevan?
– On vaikea varmasti tietää, mitä kaikkea oli takana tälle eleelle. On mahdollista, että tietoisuus esimerkiksi pyhän Henrikin päivän ekumeenisista suomalaisperinteistä paavin yksityisvastaanottoineen ja piispa Salmen henkilökohtaiset kontaktit roomalaiskatolilaisiin ovat vaikuttaneet. Onhan katolisessa kirkossa mahdollista yksittäistapauksessa jakaa ehtoollinen esimerkiksi luterilaiselle painavista pastoraalisista syistä.
– Saattaa kuitenkin olla, että ehtoollista jakanut pappi ei ole yksinkertaisesti tuntenut ekumeenista elettä olkapäälle asetetusta kädestä puuttuvan ehtoollisyhteyden merkkinä ja on toiminut pragmaattisesti.
Keskeinen kysymys dialogissa katolisen kirkon kanssa on kirkon virka. Mihin muuhun kuin virkateologiaan arvioit luterilais–katolisen dialogin ongelmakohtien tällä hetkellä kytkeytyvän?
– Paavillisen ykseyden edistämisen neuvoston johtajan kardinaali Kurt Kochin aloite yhteisestä julistuksesta kirkosta, eukaristiasta eli ehtoollisesta ja virasta summaa luterilais–katolisen dialogin kovan ytimen.
– Ekumeenis–teologinen askel eteenpäin keskinäisissä suhteissa edellyttää, että tuodaan ilmi, miten yhteisymmärrys vanhurskauttamisopista, käsitys kirkosta ja sen virasta sekä käsitys eukaristiasta voidaan ymmärtää osana samaa kokonaisuutta. Pohjimmiltaan on kyse Jeesuksen Kristuksen evankeliumista ja siihen sitoutumisesta käsityksessä kolmiyhteisen Jumalan kirkosta ja sen tehtävästä.
– Kun kirkosta, eukaristiasta ja virasta päästäisiin perustavaan yksimielisyyteen, eli näissä kysymyksissä olevia keskinäisiä eroja ei pidettäisi kirkkoja erottavana, jäljellä olisivat etenkin kysymykset paavin virasta kirkon ykseyden palveluksessa, opetuksen auktoritatiivisuudesta ja yhteisen päätöksenteon rakenteista.
Mikä merkitys paavilla on ekumeenisen ilmapiirin lämpenemisessä?
– Paavilla on kiistatta oma merkityksensä ilmapiirille ja sille, miten luovia ja aloitteellisia uskalletaan olla. Taustalla ovat toki myös 50 vuoden luterilais–katoliset kansainväliset ja paikalliset oppikeskustelut sekä muu yhteistyö.
Onko luterilaisilla katolisesta näkökulmasta erityisasema Vatikaanin kanssa käytävissä dialogeissa? Vai menevätkö anglikaanit tai ortodoksit kuitenkin edelle?
– Jo Vatikaanin II kirkolliskokouksen asiakirjoissa todetaan, että katolisella kirkolla ja ortodokseilla on keskenään sisarkirkkoasema. Muista kirkoista katolisella kirkolla on erityissuhde etenkin anglikaanien kanssa.
– Luterilaisten kanssa suhteet ovat kuitenkin kehittyneet oppikeskusteluissa saatujen tulosten ja esimerkiksi Martti Lutherin teologiaa koskevan kokonaisarvion ja yksittäisten tulosten myötä. Ymmärretään, että niin Vatikaanin II kirkolliskokous kuin Lutherkin alleviivasivat Raamatun ja jakamattoman kirkon perinteen merkitystä kirkon itseymmärrykselle ja työnäylle.
– Esimerkiksi Porvoon julistus ja sen ekumeenis-teologisen pohjan luonut Porvoon yhteinen julkilausuma vuodelta 1992 kertovat anglikaanien, luterilaisten ja katolilaisten keskinäisestä lähentymisestä viime vuosikymmeninä. Taustalla on myös Faith and Order -komission työ, etenkin asiakirja Kaste, ehtoollinen, virka vuodelta 1982.
Minkälainen ongelma ykseydelle katolisen kirkon kanssa on myös Suomen evankelis–luterilaisen kirkon toteuttama naispappeus? Käykö se keskusteluissa ilmi?
– Aiemmin naispappeuden nähtiin katolisessa kirkossa laajalti lukkiuttavan ekumeenisen työskentelyn ja tekevän sen tulokset tyhjäksi. Nyttemmin keskusteluilmapiiri on avartunut. Keskeisintä on kuitenkin kysymys kirkon virasta koko kirkon apostolisuuden eli Jeesuksen Kristuksen evankeliumin tarjolla pitämisen välineenä sanan ja sakramenttien kautta.
– Edelleen kuitenkin tunnustetaan, että luterilainen valtavirta ja roomalaiskatolinen opetus tällä kohden eroavat toisistaan.
Miten katolinen kirkko reagoisi, jos Suomen evankelis-luterilainen kirkko toteuttaisi sukupuolineutraalin avioliiton, tai edes ryhtyisi siunaamaan samaa sukupuolta olevien parien suhteita?
– Luulen, että se hankaloittaisi ekumeenisia suhteita, ainakin pyrkimystä syventää keskinäistä yhteyttä oppikeskustelujen kautta. Yhteydenpito muuttuisi yhtäältä enemmän käytännölliseksi ja toisaalta akateemiseksi.
Miten dialogissa katolisen kirkon kanssa yleisesti mennään tällä hetkellä eteenpäin?
– Kansainvälisessä luterilais-katolisessa teologisessa dialogissa keskustellaan kasteesta kasvavan yhteyden perustana. Suomalaisessa luterilais-katolisessa dialogissa olemme amerikkalaisen dialogin tavoin ottaneet lähtökohdaksi kardinaali Kochin aloitteen yhteisestä julistuksesta kirkosta, eukaristiasta ja virasta.
– Kun 50 vuoden aikana eri puolilla maailmaa käytyjen oppikeskustelujen tuloksia voidaan käyttää keskitetysti hyväksi, yhteinen pohja näyttää jo varsin lupaavalta. Olemme saaneet työskennellä piispojen Simo Peura ja Teemu Sippo johdolla hyvässä hengessä ja saaneet apua katolisen kirkon asiantuntijoilta. Toivomme, että työskentelymme hyödyttää myös Luterilaisen maailmanliiton oppikeskusteluja.
Kuvassa Pietarinkirkko Vatikaanissa. Jukka Granström.
Lue myös: