Katso minuun… -palkinto ohjaaja Teppo Airaksiselle lyhyt­elokuvasta Lakana – ”Lapsen sisäinen maailma nousee esiin vaikuttavalla tavalla”

Elokuvaohjaaja Teppo Airaksiselle myönnettiin perjantaina 19.11. Kirkon mediasäätiön Katso minuun… -palkinto lyhytelokuvasta Lakana.

Elokuva kertoo yhdestä päivästä 11-vuotiaan Marjan elämässä talvisodan aikana. Äitinsä ja pikkuveljensä kanssa saaressa asuva Marja lähetetään kaupunkiin hakemaan pikkuveljelle maitoa. Hiihtomatka on pitkä ja vaarallinen. Lyhytelokuva on julkaistu helmikuussa ja on katsottavissa Yle Areenasta.

Tuomarina toimi säätiön hallituksen jäsen Urpu Sarlin. Sarlinin mukaan elokuva tarjoaa ajankohtaisen ja puhuttelevan näkökulman lapsen kokemukseen sodasta.

– Elokuvassa näkökulma on täysin lapsen. Ulkoisten tapahtumien eleettömyys nostaa lapsen sisäisen maailman esiin vaikuttavalla tavalla. Kuvakulmat korostavat lapsen näkökulmaa. Elina Patrakka näyttelee pääroolin hienovaraisesti ja pakottomasti. Lapsen kokemusmaailma on kaiken keskiössä, Sarlin sanoo Kirkon viestinnän tiedotteessa.

Perusteluissa nostetaan esiin myös lapsen nähdyksi tulemisen merkitys. Tarina näyttää, että lapsuuden huolettomuus on mahdollista sodankin keskellä, kun lasta tuetaan ja ymmärretään.

Katso minuun… -palkinto on suuruudeltaan 1500 euroa. Se jaetaan vuosittain Oulun kansainvälisellä lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilla yhdelle kotimaisen elokuvan ohjaajalle. Palkinnolla halutaan tukea kotimaista lasten- ja nuortenelokuvaa sekä kannustaa elokuvantekijöitä kristillisen vastuun ja arvomaailman pohdintaan.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Katso minuun… -palkinto ohjaaja Teppo Airaksiselle lyhytelokuvasta Lakana – ”Lapsen sisäinen maailma nousee esiin vaikuttavalla tavalla”

Edellinen artikkeliSeurakuntien äänestysprosentti oli 12,7 ja valituksi tulleiden keski-ikä 57 vuotta
Seuraava artikkeliKolumni: Olen väsynyt jatkuvaan valitsemiseen ja palautteen antoon

Ei näytettäviä viestejä