Kasvatuksen päivät: Messujen oltava lapsimyönteisiä – Kirkkoherra: Lapseni ilmoitti seurakunnalle kakkahädästään

Petäjäveden kunta ja seurakunta ovat tunnettuja lapsimyönteisyydestään ja myös hyvästä keskinäisestä yhteistyöstä.

Papit ovat tervetulleita päiväkotiin ja kouluun ja saavat edustaa reippaasti sitä, mitä edustavat. Seurakunnan mailla sijaitsee leikkipuisto Aamumaa ja sinne ovat kaikki lapset ja perheet tervetulleita. Sitä kehitetään yhdessä kunnan ja paikallisten järjestöjen ja yritysten kanssa entistäkin paremmaksi.

– Mutkattoman yhteistyön ja lapsimyönteisyyden salaisuus on pitkäjänteisessä työssä ja ennen kaikkea yhteisessä tahdossa. On tehty tietoinen valinta keskittyä erityisesti lasten ja perheiden hyvinvointiin. Tähän ovat sitoutuneet sekä viranhaltijat että luottamushenkilöt, kertoi Petäjäveden seurakunnan kirkkoherra Laura Laitinen.

Hän oli yksi lukuisista panelisteista Kirkon kasvatuksen päivien keskustelussa, jossa puhuttiin lapsiystävällisen yhteiskunnan ja seurakunnan rakentamisesta sekä pohjatyövaiheessa olevasta Lapsistrategia 2040:sta.

Kasvatuksen päivillä on noussut tänä vuonna useasti esiin, kuinka vanhemmat arastelevat mennä julkisille paikoille, kuten ravintolaan tai bussiin pienten lasten kanssa. Erityisen suurta arkuutta he kokevat lasten messuun viemisessä. Petäjävedellä lapset uskalletaan ottaa mukaan myös kirkkoon.

Laura Laitinen on itse 3-vuotiaan lapsen äiti. Hän kuvaa lastaan tehopakkaukseksi, jonka kanssa kärsivällisyys on välillä koetteilla. Hän otti kuitenkin lapsen mukaan Mikkelinpäivän messuun.

Kesken messun lapsi tuli äidin viereen kirkkosalin eteen ja ilmoitti kirkkaalla lapsenäänellä: ”Äiti, mulla on kakkahätä.” Koko seurakunta remahti nauramaan. Paikalla ollut toinen pappi jatkoi messun toimittamista ja kirkkoherra kävi hoitamassa lapsensa kanssa vessa-asiat.

– Messun jälkeen sain valtavasti myönteistä palautetta. Ihmiset kokivat, että juuri tällaisia messujen pitäisi olla, niissä pitäisi elämän sykkiä.

Laitisen mukaan lapsi- ja perhelähtöisyys hyödyttää kaikkia. Esimerkiksi seurakuntaan lapset tuovat mukanaan toisia lapsia ja perheenjäseniään. Samoin perheet kutsuvat mukaan toisia perheitä.

– Kun keskitytään perheisiin, keskitytään elämään ja arkeen. Perheiden moninaisuus pitää tiedostaa ja huomioida. Kaikki perheet ovat yhtä oikeita ja tervetulleita. Kun lapsi kohdataan hyvin, vanhemmat yleensä kokevat, että heidätkin on kohdattu hyvin, Laitinen sanoi.

Kuva: Emilia Karhu

Lue lisää Lapsistrategiasta ja kirkon panoksesta sen suunnittelussa ensi viikon Kotimaa-lehdestä.


OIKAISU 11.1. kello 10.15

: Jutussa luki aiemmin virheellisesti, että seurakunnan leikkipuisto Aamumaa oli paikkakunnan ainoa leikkipuisto. Näin ei kuitenkaan ole.

Lue myös:

Paneeli: Hengellinen väkivalta on vähentynyt kristillisessä kasvatuksessa viime vuosikymmeninä

Seksuaalisuus ja erilaiset perheet ovat yhä vaikeita aiheita seurakunnille, todettiin Kirkon kasvatuksen päivillä

Rap-artisti Uniikin isoisä selvisi keskitysleiriltä – ”Juutalaisuus on minulle hirveän tärkeä perintö”

Kasvatuksen päivät alkavat tiistaina – aiheina hengellinen kasvurauha ja lapsiystävällisen kirkon rakentaminen

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKaroliininen instituutti käsittelee ruotsinsuomalaisten vetoomuksen pääkallojen palauttamisesta
Seuraava artikkeliKirkkoherraraati: Tällainen on hyvä seurakunnan päättäjä

Ei näytettäviä viestejä