Karhun kansa lähellä uskonnollisen yhdyskunnan asemaa

Suomenuskoa harjoittava Karhun kansa on lähellä saada uskonnollisen yhdyskunnan aseman. Opetusministeriön yhteydessä toimiva asiantuntijalautakunta suosittaa Karhun kansalle uskonnollisen yhdyskunnan asemaa.

Asian vahvistaa Kotimaa24:lle lautakunnan puheenjohtaja, hallintoneuvos Pirkko Ignatius. Hän kertoo, että lautakunnan puoltava lausunto on yksimielinen.

Lautakunnan tehtävänä on antaa Patentti- ja rekisterihallitukselle lausunto siitä, ovatko uskonnollisen yhdyskunnan tarkoitus ja toimintamuodot uskonnonvapauslain 7 §:n mukaisia.

– Asiantuntijalautakunta antaa lausunnon vain uskonnonvapauslain 7 pykälän täyttymisestä. PRH:ssa katsotaan muita asioita esimerkiksi yhdistyslain kannalta, Ignatius sanoo.

Uskonnonvapauslain seitsemännen pykälän mukaan rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan tarkoituksena on järjestää ja tukea uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen kuuluvaa yksilöllistä, yhteisöllistä ja julkista toimintaa, joka pohjautuu uskontunnustukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin.

Uskonnollisen yhdyskunnan rekisteröitymisestä päättää Patentti- ja rekisterihallitus. Toistaiseksi internetissäkin olevaan rekisteriin ei ole kirjattu Karhun kansaa uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, vaan hakemuksen tila on ”käsittelyssä”. PRH:sta pyydetään palaamaan asian käsittelyn vaiheisiin maanantaina.

Aiemmin asiantuntijalautakunta oli arvioinut, että yhdyskunnan yhdyskuntajärjestyksestä puuttuvat riittävät säännökset uskonnonvapauslain mukaisesta tarkoituksesta ja toimintamuodoista. Puutteiden vuoksi Patentti- ja rekisterihallituksesta oli lähetetty korjauskehotus Karhun kansalle viitaten asiantuntijalausunnon huomioihin. Asiantuntijalautakunnan uusi lausunto on nyt siis reaktio Karhun kansan toiseen, korjattuun hakemukseen.

Pirkko Ignatiuksen puheenjohtaman asiantuntijalautakunnan jäseniä ovat Kirkon tutkimuskeskuksen vt. johtaja Hanna Salomäki ja VTT, dosentti Raimo Savolainen.

Odotetaan mustaa valkoisella

Karhun kansan jäsen Tuula Muukka kertoo, että Karhun kansa harjoittaa suomenuskoa. Hänen arvionsa mukaan suomenuskoisia olisi Suomessa noin 100-200. Suomenuskoisten yhdistys on nimeltään Taivaannaula. Sen nettisivuilla suomenusko määritellä kotoperäiseksi luonnonuskoiseksi perinteeksi. Siihen kuuluu muun muassa haltijausko. Kalevala ja sen jumaluudet ovat tärkeitä.

Muukan mukaan kaiken pitäisi olla Karhun kansalla rekisteröintiä varten kunnossa, esimerkiksi 20 allekirjoittanutta jäsentä.

– Ai, vau. Himputin hienoa, hän kommentoi kuulleessaan, että asiantuntijalautakunnan lausunto on puoltava.

Karhun kansan hallituksen puheenjohtaja Oskari Ratinen ei kommentoi tilannetta, ennen kuin PRH on tehnyt päätöksensä ja asiassa on mustaa valkoisella.

Hänen tiedossaan ei ole, että PRH olisi päättänyt hylätä rekisteröimisen tapauksissa, joissa asiantuntijalautakunta on antanut puoltavan lausunnon. Ratinen kuitenkin painottaa, ettei hän ole jokaista tapausta erikseen tutkinut eikä hänellä näin ollen ole varmaa tietoa tästä.

Lue myös: Tutkija kritisoi uskontoja käsittelevän asiantuntijalautakunnan kokoonpanoa

Ministeri Räsänen ja virkamiehet kiistävät Teemu Tairan kritiikin

Edellinen artikkeliKakkaava seimihahmo naurattaa ja ällöttää
Seuraava artikkeliKiista häistä teki skientologiasta uskonnon Britanniassa

Ei näytettäviä viestejä