Kansallis­puistoissa vierailtiin viime vuonna 3,55 miljoonaa kertaa – käynti­määrät pienenivät, mutta asiakas­tyytyväisyys on ennätys­tasolla

Suomen kansallispuistoissa tehtyjen kävijätutkimusten mukaan ihmiset arvostavat luontokokemuksiaan ja ovat erittäin tyytyväisiä kansallispuistojen palveluihin ja retkeily-ympäristöön. Asteikolla 1–5 asiakkaiden tyytyväisyys vuonna 2022 oli 4,43, mikä on paras koskaan annettu lukema.

– Olen ylpeä siitä, että asiakastyytyväisyytemme on näin korkealla tasolla. Olemme viime vuosien aikana lisärahoituksen avulla kunnostaneet ja kehittäneet kansallispuistojen palvelurakenteita, Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Henrik Jansson sanoo Metsähallituksen tiedotteessa.

Metsähallitus selvittää vuosittain kävijöiden rahankäytöstä syntyvät paikallistaloudelliset tulo- ja työllisyysvaikutukset 63 eri kohteesta. Vuonna 2022 paikallistaloudelliset vaikutukset olivat 275 miljoonaa euroa ja vaikutukset työllisyyteen 2166 henkilötyövuotta.

Kansallispuistojen kävijämääriä seurataan elektronisilla kävijälaskureilla, joiden avulla saadaan tietoa eri reittejä tai maastopalveluja käyttävistä vierailijoista. Metsähallituksen mukaan kansallispuistoissa kävijät liikkuivat niissä vuonna 2022 yhteensä noin 39,4 miljoonaa kilometriä eli noin 982 kertaa maapallon ympäri.

Venäjän hyökkäyssodasta johtuva taloudellinen epävarmuus heijastui kävijämääriin

Koronavuosina 2020–2021 Suomen kansallispuistojen käyntimäärät lisääntyivät nopeasti ympäri maata. Viime vuonna huippuvuosien käyntimääriä ei enää saavutettu, vaan vuoteen 2021 verrattuna kansallispuistojen yhteenlaskettu käyntimäärä väheni 12 prosenttia.

Kansallispuistoissa vierailtiin viime vuonna 3,55 miljoonaa kertaa. Suosituimpia kohteita olivat vuonna 2022 Pallas–Yllästunturin, Urho Kekkosen, Nuuksion, Kolin ja Pyhä–Luoston kansallispuistot. Suomessa on kaikkiaan 41 kansallispuistoa, joita Metsähallitus hoitaa.

Vuosi 2022 oli kansallispuistoissa jo kolmas peräkkäinen poikkeusvuosi. Se alkoi vilkkaana erityisesti pohjoisen Suomen kansallispuistoissa, mutta Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan muutti tilannetta keväällä.

– Taloudellinen epävarmuus ja polttoaineiden kohonneet hinnat vaikuttivat kuluttajien käyttäytymiseen. Erityisesti kansallispuistoihin, jotka sijaitsevat etäällä kasvukeskuksista tai kaukana saaristossa, tehtiin aiempaa vähemmän vierailuja. Loppuvuotta vauhditti Lapissa hyvin sujunut joulumatkailu, Jansson sanoo.

Käyntimääriään vuoteen 2021 verrattuna kasvattivat esimerkiksi Päijänteen, Tammisaaren saariston ja Torronsuon kansallispuistot.

Kansallispuistojen käyntimäärissä on edelleen nousua 10 prosenttia verrattuna vuoteen 2019 eli aikaan ennen pandemiaa. Kansallispuistokäyntien määrä on ollut nousussa koko 2000-luvun. Kokonaiskäyntien määrä on kasvanut vuoden 2000 vajaasta miljoonasta käynnistä 3,2 miljoonaan käyntiin vuonna 2019. Kysynnän kasvun lisäksi taustalla vaikuttaa kansallispuistojen määrän nousu.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Kansallispuistoissa vierailtiin viime vuonna 3,55 miljoonaa kertaa – käyntimäärät pienenivät, mutta asiakastyytyväisyys on ennätystasolla

Edellinen artikkeliKirkon virkatodistuksista perittävät maksut nousevat maaliskuun alussa
Seuraava artikkeliKolumni: Etiopian kirkko kasvaa – mikä on kasvun salaisuus?

Ei näytettäviä viestejä