Kai Sadinmaalta oikaisuvaatimus kapituliin: Jos päätöstä ei pureta, asia lähtee hallinto-oikeuteen

Helsinkiläinen pappi Kai Sadinmaa on jättänyt oikaisuvaatimuksen Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulille. Sadinmaa sai syyskuussa tuomiokapitulilta vakavan moitteen siitä, että hän oli toimittanut samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisiä. Samassa yhteydessä tuomiokapituli kehotti Sadinmaata pysymään pappislupauksessaan.

Sadinmaa kertoo Kotimaa24:lle oikaisupyynnön syyksi sen, että vakava moite ei ole virallinen rangaistus.

– Sellaista ei ole olemassakaan. Se on juridiikan kaapuun puettu uskonnollinen rangaistus. Vähän kuin fatwa tai bulla.

Sadinmaa sanoo, että kapitulin päätös oli kaksiosainen. Kehotus pysyä pappislupauksessa vihjaa, ettei hän ole noudattanut sitä.

Sadinmaa arvioi, että kirkko on antanut hänelle vakavan moitteen ja kehotuksen siksi, että hänen ei haluta kantelevan hallinto-oikeuteen. Kirkko olisi kärsinyt tappion, jos häntä ei olisi rangaistu.

Sadinmaa luonnehtiikin päätöstä ”uskonnolliseksi rangaistukseksi”, jolla pyritään ”pitämään papit varpaillaan”. Hän uskoo toimintansa jakavan pappien mielipiteet.

– Osan mielestä minun ei missään mielessä kannata lähteä eteenpäin tai minulle alkaa tulla rangaistuksia. Osan mielestä minun kannattaa jatkaa.

Hän kertoo jatkavansa päättäväisesti päätöksestä valittamista.

– Jos kapituli ei pura päätöstä, asia lähtee hallinto-oikeuteen. He voivat palauttaa sen kapituliin uudelleen päätettäväksi. Joko kunnon rangaistus tai vapauttava päätös. Että tulisi jokin ratkaisu asiaan.

Kuva: Olli Seppälä. Pappi Kai Sadinmaa istui jalkapuussa Helsingin tuomiokapitulin edessä sillä aikaa, kun kapituli kokoontui käsittelemään hänen toimittamiaan sateenkaariparien avioliittoon vihkimisiä.

Oikaisu 4.10.2017 kello 8.26 Kai Sadinmaa ei luonnehtinut päätöstä ”uskonnolliseksi ratkaisuksi” vaan ”uskonnolliseksi rangaistukseksi”.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Lue myös:

Vihkijöille vakava moite ja kirjallinen varoitus – miten tuomiokapitulit oikein voivat rangaista?

Kapituleissa meneillään viisi selvitystä sateenkaaripareja vihkineistä tai siunanneista papeista

Kommentti: Sadinmaa sai parhaan mahdollisen ”rangaistuksen”

Tuomiokapituli teki päätöksensä – Sadinmaalle vakava moite ja kehotus pysyä pappislupauksessa

Sadinmaan toimittamista avioliittoon vihkimisistä kantelu tuomiokapituliin

Pappi Kai Sadinmaa sateenkaariparien vihkitilaisuudessa: ”Tämä on mielettömän iso juttu”

Edellinen artikkeliThe Guardian: Yhdysvalloissa yritetään luoda tekoälystä jumalolento
Seuraava artikkeliOulun tuomiokapituli äänesti ja antoi sateenkaariparin vihkineelle papille kirjallisen varoituksen

Ei näytettäviä viestejä