Kirkon kasvatuksen päivien striimatussa paneelikeskustelussa etsittiin keskiviikkona vastausta siihen, miksi nuoret uupuvat.
Mahdollisina syinä esiin nostettiin nuorten normaalin vuorokausirytmin rikkoutuminen ja erittäin runsas ruutuaika, liian vähäinen unen määrä, yhä nopeatempoisempi ja enemmän suorituspaineita luova yhteiskunta, perheiden varhaisen tuen riittämättömyys lasten ollessa pieniä sekä luonnollisen yhteisöllisyyden ja sen tuoman tuen väheneminen.
Muina taustatekijöinä nähtiin pelkkiä ahdistavia ja synkkiä asioita sisältävät uutiset, tosi tv:n ja sosiaalisen median luomat epärealistiset paineet, eurooppalaisittain varhainen vaatimus itsenäistyä hyvin nuorena sekä nuorten parissa toimivien auttajatahojen puutteellinen tai olematon keskinäinen yhteistyö.
– Nykyään nuoret stressaavat jo yläkoulussa jatko-opintoihin pääsystä, ja se on sairasta. Nuorten pitäisi saada myös elää. Toivoisin myös muutosta 18 vuoden ikärajaan nuorisopsykiatrian palveluissa. Sitä pitäisi nostaa ainakin 20 vuoteen. Aikuispuolella jonot ovat todella pitkiä, sanoi lähes 30 vuotta yläkoulussa ja lukiossa opettanut lehtori Kimmo Torkkola Jyväskylästä.
– Lukiolaiset kokevat, että heidän pitäisi olla jo heti lukion aloittaessaan hirveän itseohjautuvia. Kaikilta sitä taitoa ei vielä löydy, sanoi Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Lukas Virtala.
Hän painotti, että matalan kynnyksen apua pitäisi saada nopeasti ja uupumuksen tabuluonne murtaa.
– Koska uupumus koetaan häpeälliseksi, monet jäävät yksin ongelmansa kanssa. Asiasta pitäisi puhua avoimesti, jolloin nuorten on helpompi hakea apua ja tukea.
Omista poteroista yhteistyöhön
Valtiosihteeri Tuomo Puumala opetus- ja kulttuuriministeriöstä totesi, että Suomessa on valtava määrä kolmannen sektorin toimijoita, jotka tekevät upeaa hanketyötä nuorten parissa. Kouluissa korkeatasoiset ammattilaiset tukevat nuorten mielenterveyttä.
– Miten saisimme nämä tahot ja kodit parempaan yhteistyöhön nuorten hyväksi? Monet samalla kentällä operoivat eivät tunne toisiaan ja toistensa työtä.
Valtio voisi olla Puumalan mukaan aloitteellinen ja luomassa sateenvarjoa yhteiselle tekemiselle.
– Mutta ei tässä yksi kokous auta. Tarvitaan asennemuutosta.
Puumalan mukaan yhteistyön tärkeyttä on helppo julistaa norsunluutornista, mutta käytännön tasolla siilojen purkaminen ja yhteistyön lisääminen voisi tarkoittaa joillekin toimijoille aiempaa pienempää rahoitusta, mihin ei olla valmiita.
Jyväskylän seurakunnan oppilaitospappi Johanna Tikkanen sanoi, että paikallisten toimijoiden tutustuminen toisiinsa poistaa pelkoja ja ennakkoluuloja yhteistyön tieltä. Hän kannusti itseään ja kaikkia muita ylittämään rajoja ja lähtemään ulos omasta tutusta poterosta toisia kohti.
– Jos kanssani juttelemaan tullut nuori ei uskalla mennä yksin lääkärille, minun pitää tarjoutua lähtemään sinne hänen kanssaan ja ylittää kynnys, jossa jännitän, mitä lääkäri mahtaa sanoa, kun pappi tulee vastaanotolle opiskelijan kanssa.
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön itäisen palvelualueen mielenterveystyöstä vastaava psykiatri Raija Aittakumpu-Hydén komppasi Tikkasta ja toivotti tämän lämpimästi tervetulleeksi vastaanotolle tukea tarvitsevan opiskelijan kanssa.
Aittakumpu-Hydénin mukaan Suomessa puurretaan liikaa yksin. Kun jonkun asiakkaan ongelmia ratkotaan porukalla, ratkaisuja löytyy hänen kokemuksensa mukaan moninkertaisesti verrattuna siihen, että asiakas kävisi yksitellen kaikkien hoitoneuvotteluun osallistuneiden luona.
”Olemmeko alkaneet ajatella, että osa terveistä nuoristamme ei pysty hoitamaan asioitaan?”
Tuomo Puumala kysyi, onko Suomessa luovutettu liian helposti joidenkin nuorten suhteen. Hän muisteli tapaamista Sveitsissä, jossa jokaisen ammattikoululaisen on hankittava itse työharjoittelupaikka päästäkseen opinnoissa eteenpäin.
– Kysyin heiltä, mitä he tekevät niiden nuorten kanssa, jotka eivät pysty työpaikkaa itsenäisesti hankkimaan. He eivät ymmärtäneet kysymystä vaan totesivat, että totta kai jokainen terve nuori pystyy hoitamaan itselleen harjoittelupaikan. Havahduin pohtimaan, olemmeko alkaneet täällä Pisa-menestyksen mallimaassa ajatella, että osa terveistä nuoristamme ei pysty hoitamaan asioitaan?
Johanna Tikkanen huomautti, että myös aikuiset ovat kiireisiä, stressaantuneita ja hirvittävän väsyneitä.
– Lapset voivat kuten vanhempansa ja opiskelijat kuten oppilaitoksen henkilökunta. Minulla on vastuu miettiä, miten puhun työpaikalla. Lietsonko ääneen sitä, että minulla on kauhea kiire enkä jaksaisi, vai valitsenko antaa toisenlaista esimerkkiä?
Yliopistoihinkin tarvittaisiin järjestelmä pudokkaiden poimimiseksi
Nuorten yksinäisyyden ja mielenterveysongelmien lisääntyminen nousi esiin useissa alustuksissa tämänvuotisilla Kirkon kasvatuksen päivillä. Kevään 2021 kouluterveyskyselyn tuloksista voit lukea Kotimaan jutusta täältä.
Raija Aittakumpu-Hydén kertoi, että mielenterveyspalveluiden tarve on kasvanut myös yliopisto-opiskelijoilla koko 2000-luvun, ja parin viime vuoden aikana kasvu on ollut jyrkkää.
Alkuvuodesta 2021 tehdyssä korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi- ja terveyskyselyssä miehistä 28 prosenttia ja naisista 40 prosenttia kärsi masennuksesta ja ahdistuksesta. Kuudesosalla kaikista noin 6 500 vastaajasta oli riski sairastua syömishäiriöön.
Taustalla vaikuttavat Aittakumpu-Hydénin mukaan esimerkiksi yksinäisyyden lisääntyminen, opintojen vaatiman työmäärän kasvu sekä opiskelijoiden taloustilanteen heikkeneminen.
– Korkeakouluopiskelu on riski mielenterveydelle, koska opiskelijoilla psyykkiset ongelmat ovat yleisempiä kuin muilla saman ikäisillä nuorilla aikuisilla.
– Voitaisiinko yliopistoissakin luoda jokin järjestelmä pudokkaiden poimimiseksi? Että joku olisi yhteydessä, jos opiskelija ei ole vaikka vuoteen saanut mitään opintoja aikaan, tai mieluummin tietysti jo aikaisemmin, Aittakumpu-Hydén kyseli.
Ajatus sai muilta panelisteilta kannatusta.
Lue myös:
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.