Jarno Parviola on vuoden uskonnonopettaja

Vuoden uskonnonopettajaksi 2015 on valittu Tampereen Etelä-Hervannan koulun ja Linnainmaan koulun lehtori Jarno Parviola.

Parviola palkittiin lauantaina 7.2 Suomen uskonnonopettajain liiton talvipäivillä. 

Kollegoiden mukaan Parviola on muuntautumiskykyinen pedagogi, joka saa vastahakoisimmankin teinin kokemaan, että uskonnon opiskelu on oikeasti hauskaa ja hyödyllistä. Parviolan opetusfilosofia on läsnäolo. Hän kättelee oppitunnin aluksi jokaisen oppilaan ja keskustelee mielellään heidän kanssaan. Oppitunnilla Parviola ei kuitenkaan tingi sisällöllisistä tavoitteista. Parviolan mielestä uskonto on ennen kaikkea yleissivistävä yhteiskunnallinen kulttuuria ja sen syvärakenteiden ymmärtämistä painottava oppiaine.

Merkittävän työpanoksen Parviola on antanut 2016 voimaantulevan uskonnon opetussuunnitelman laatimiseen. Hän on myös oppikirjantekijä.

Suomen uskonnonopettajain liitto valitsi Vuoden uskonnonopettajan nyt neljättä kertaa. Aikaisemmin Vuoden uskonnonopettajaksi on valittu Raija Väyrynen (2012), Seppo Nyyssönen (2013) ja Tuovi Pääkkönen (2014).

Edellinen artikkeliEspoon papeilla eniten sivutoimilupia
Seuraava artikkeliDeep Talk – kohti armollista työyhteisöä

Ei näytettäviä viestejä