Jaana Föhr hoitaa kidutettuja, joiden trauman voi laukaista pelkkä tuoksu tai lipuntarkastajan univormu

Psykotraumatologian keskuksen asiakkaiden palaute vaihtelee äärestä laitaan, ylilääkäri Jaana Föhr kertoo. – Joskus sataa suklaata ja kehuja ja joskus meidät haukutaan pataluhaksi. Kaikki pitkäkestoiseen hoitoon jääneet potilaat kuitenkin hyötyvät avusta jollain tavalla. Osa alkaa pärjätä opinnoissa ja pääsee työelämään. Kuva: Jukka Granström

Uskonto voi olla syy kidutukseen mutta myös voimavara elämässä, sanoo kidutettujen parissa pitkään työskennellyt Diakonissalaitoksen Psykotraumatologian keskuksen ylilääkäri, psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Jaana Föhr.

Kidutuksen tarkoituksena on riistää ihmisen ihmisarvo kokonaan. Uhrien koko maailma romahtaa ja käsitys itsestä muuttuu. Kidutuksesta seuraa myös fyysisiä vammoja sekä psyykkisiä sairauksia kuten masennusta, ahdistusta ja traumaperäistä stressihäiriötä.