Itsenäisyyspäivän vastaanotolla nähtiin kirkollisia asuja – Piispa Mari Leppänen edusti papintakissa

Turun piispa Mari Leppänen (oik.) ministereiden rinnalla. Kuva: Risto Leppänen

Sataviisivuotiasta Suomea juhlittiin perinteisellä itsenäisyyspäivän vastaanotolla jälleen kahden vuoden tauon jälkeen. Vaikka kutsuttujen määrä oli laskenut aiemmista vuosista, näkyi vieraiden joukossa useita kirkollisia vieraita kirkollisissa asuissaan.

Ensimmäiset kättelyjonossa vilahtaneet kaftaanit kuuluivat kansanedustaja Mikko Kinnuselle (kesk.), joka saapui juhliin vaimonsa kanssa sekä kansanedustaja Päivi Räsäsen puolisolle Niilo Räsäselle. Vuonna 2019 Oulun vaalipiiristä eduskuntaan valittu Kinnunen on työskennellyt muun muassa pastorina sekä Reisjärven kristillisen opiston rehtorina. Räsänen toimii tällä hetkellä Kansanlähetysopiston rehtorina.

Esplanadin puoleinen kättelytuokio alkoi juhlavasti arkkipiispa Tapio Luoman sekä puolisonsa diakonissa Pirjo Luoman saapumisella. Luomien jälkeen saapui Kuopion piispa Jari Jolkkonen, joka oli jo aiemmin päivällä pitänyt kiitellyn saarnansa itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksessa. Jolkkonen tuli vastaanotolle yhdessä puolisonsa sosiaalikasvattaja ja pastori Hanna Vasiljevin kanssa. YLE:n kättelykommentaattorit noteerasivat selostuksessaan Jolkkosen olleen Kuopion piispana tasan kymmenen vuoden ajan.

Seuraavina kättelemään astuivat Porvoon piispa Bo-Göran Åstrand sekä hänen diakonissa-puolisonsa Karin Åstrand.

Viimeisinä evankelis-luterilaisen kirkon edustajina kättelyyn saapui Turun piispa Mari Leppänen sekä hänen puolisonsa kirkkoherra Risto Leppänen. Leppäsen perhekuntaa oli edustettuna muutoinkin, ja YLE:n selostajatkin totesivat leikkisästi, että "velipoika Mikael Pentikäinen on jo Linnassa".

Mari Leppänen oli valinnut juhla-asukseen sukupuolineutraaliksi suunnitellun sutaania muistuttavan pitkän papintakin. Leppäsen käyttämää papintakkia valmistaa Pyhävaate-osuuskunta, joka liputtaa yhtenäisen pukeutumisen puolesta tunnuslauseenaan "sama virka – sama verka!"

Leppänen ja Espoon piispa Kaisamari Hintikka ovat tukeneet keväällä 2022 piispainkokoukselle jätettyä aloitetta, jossa vaaditaan kirkkoa siirtymään sukupuolineutraaliin virkapukuohjeistukseen. Viimeisin vuodelta 2010 peräisin oleva ohje on painotuksiltaan sukupuolittunut.

Suomen ortodoksista kirkkoa itsenäisyyspäivän vastaanotolla edusti arkkipiispa Leo.

***

Juttua muokattu 7.12. 17.07. Hintikan ja Leppäsen tukema aloite jätettiin piispainkokoukselle, ei kirkolliskokoukselle. 

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!