Hoosiannan esittäjä selvisi

Jouluradion aloittaa lähetyksensä 1. joulukuuta kello 00.00 Hoosianna-hymnillä. Kappaleen esittäjän arvuuttelu on päättynyt ja nimi on selvillä. Hoosiannan on Jouluradiolle sovittanut Kerkko Koskinen, ja kappaleen esittää Kerkko Koskinen Kollektiivi. Hoosianna soi yksinoikeudella Jouluradiossa itsenäisyyspäivään saakka, minkä jälkeen Universal Music julkaisee singlen digitaalisena iTunesissa ja Spotifyssa.

Kerkko Koskinen nousi koko kansan tietouteen Ultra Bra-yhtyeen johtohahmona 2000-luvun alussa. Hän sävelsi lähes kaikki Ultra Bran kappaleet ja soitti yhtyeessä pianoa. Koskinen on julkaissut myös kuusi sooloalbumia ja viime vuonna hän perusti superyhtyeen Kerkko Koskinen Kollektiivi, jossa hänen lisäkseen laulavat Manna, Paula Vesala, Vuokko Hovatta sekä Kuopion Nuorisokuoro.

Vaikka Koskisen sovitus on hänelle ominaisesti eeppinen ja jakaa varmasti mielipiteitä, hymnin alkuperäistä ajatusta ei ole unohdettu.

– Koska kyseessä on duurivoittoinen ilon laulu, päädyin innostavaan ja kohottavaan sovitukseen. Halusin näin kunnioittaa sävelmän alkulähtökohtaa, Kerkko Koskinen kuvailee.

Hoosiannasta julkaistaan kappaleen ensiesityksen aikaan myös musiikkivideo, joka on nähtävissä Jouluradion Youtube-kanavalla. Sen ohjaa ja käsikirjoittaa teatteriohjaaja ja toimittaja Susanna Kuparinen. Kuparinen tunnetaan erityisesti ohjaamistaan poliittisista näytelmistä Eduskunta ja Valtuusto sekä työstään Voima-lehdessä.

Edellinen artikkeliEnsi vuoden alussa seurakuntia on 428
Seuraava artikkeliKirkko hämmästelee Kevan luontoisetuja ja hallintoelinten kokoonpanoa

Ei näytettäviä viestejä