Hilveliisa Ukkonen 60 vuotta – "Nuorten innostus ja kokosydäminen hengellisyys puhuttelivat lähettivuosina Slovakiassa"

Hilveliisa Ukkonen. Kuva: Henna-Leena Hirvonen

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan aluekappalainen, rovasti Hilveliisa Ukkonen täyttää 60 vuotta tänään 13.1. Hän työskenteli aiemmin pitkään Sanansaattajien lähetystyöntekijänä Slovakiassa.

Syntymäpäivää oli tarkoitus juhlistaa seurakuntaillassa, jonka teemana olisi ollut rohkaisu ja ilo elämästä. Tilaisuus lauluesityksineen ja runoineen siirtyy vallitsevan pandemiatilanteen vuoksi tulevaisuuteen.

Kotimaa.fi:n uudessa sarjassa julkaistaan syntymäpäivähaastatteluja.

Miten sinusta tuli pappi?

– Alun perin minusta ei pitänyt tulla pappia. Valmistuin vuonna 1988 kirkon nuorisotyönohjaajaksi, ja minulla oli kutsumus kulkea nuorten rinnalla ja pelastaa heitä elämälle. Valmistumiskeväänä näin kuitenkin unen, joka myöhemmin toteutui. Siinä kaksi kurssikaveriani lähti teologiseen, ja minä päädyin sinne myöhemmin, opiskelemaan eri tavoin kuin muut.

– Suomen Raamattuopistolla järjestetyllä lähetyskurssilla vuonna 1990 Juhani Lindgren Lähetysyhdistys Kylväjästä sanoi, että sinusta olisi kyllä yliopisto-opintoihinkin. Hänen kannustamanaan lähdin opiskelemaan Helsingin yliopistoon teologiaa samalla kun tein kotimaantyötä Sansassa.

– Vuonna 1994 päädyin Sansan lähetystyöntekijäksi Slovakiaan ja toivoin voivani jatkaa teologian opintoja Bratislavan yliopistossa. Jotenkin läpäisin dekanaatin haastattelun, vaikka olin opiskellut kieltä vasta puoli vuotta. Vuonna 1997 valmistuin siellä teologian maisteriksi, ja samana vuonna minut vihittiin Slovakian evankelisen kirkon papiksi. Vihkimys kesti kolme tuntia. Se oli pappispulasta kärsivälle kirkolle ja myös minulle henkilökohtaisesti suuri juhla.

– Sansa ei silloin hyväksynyt naispappeutta kotimaantyössä, mutta lähetyskentällä minulle sallittiin vihkimys. Slovakian evankelisessa kirkossa ei ollut muita palkallisia virkoja kuin pappisvirat, ja pappeja tarvittiin kipeästi.

Millaisissa tehtävissä palvelit Slovakiassa ja mitä kaikkea opit lähettivuosinasi?

– Työskentelin Slovakiassa kaikkiaan 12 vuotta. Ensin toimin vuodesta 1994 alkaen Bratislavassa johtavan piispan toimistossa nuorisotyön koordinaattorina viisi vuotta. Samettivallankumous syksyllä 1989 oli johtanut kommunistisen yksinvallan päättymiseen Tšekkoslovakiassa, ja vuosi ennen lähetystyöhön lähtöäni maa oli jakautunut kahtia. Slovakiaan oli perustettu oma luterilainen kirkko 1990, ja kirkollista elämää herätettiin eloon 40 vuotta kestäneen kommunismin kauden jälkeen. Nuoret tulivat kyselemään isovanhempiensa uskon perään. Nuorten innostus ja kokosydäminen hengellisyys puhuttelivat. Nuorisotyötä tekivät lähinnä vapaaehtoiset nuoret itse.

– Keväällä 2002 sain kutsun Slovakian itäisen hiippakunnan piispantoimiston johtajan sijaiseksi Prešoviin. Vuonna 2004 palasin takaisin Bratislavaan. Suomeen palasin vuonna 2006. Slovakian kirkossa minut yllätti vahva hierarkkisuus ja vallan keskittyminen hyvin harvoihin käsiin.

– Slovakiassa opin ennen kaikkea ihmisten kanssa olemista. Slovakit ovat erittäin vieraanvaraisia, helposti lähestyttäviä ja kiinnostuneita muista ihmisistä. Opin rohkeutta mennä ihmisten luo sellaisena kuin olen sekä kykyä ilmaista itseäni myös hymyllä ja muilla eleillä. Kutsumus ja tehtävä kantavat, mutta pappikin on lopulta ennen kaikkea ihminen ihmiselle.

Mikä on ollut haastavin paikka elämässäsi?

– Se liittyy vuosiini Prešovissa. Olin jonkin aikaa terveyssyistä kotimassa ja kun palasin, kävi ilmi, että johtajanpaikkani oli luvattu sijaiselleni minun tietämättäni. Oli järkyttävää tajuta, että minulla ei olekaan enää työpaikkaa. Oksensin koko seuraavan yön.

– Piispa myönsi taitamattomuutensa asian hoidossa ja pyysi anteeksi ja minä annoin. Jäin kuitenkin työyhteisössä ulkopuoliseksi eikä luottamukseni piispaan ollut enää samanlainen kuin ennen. Puolen vuoden jälkeen pyysin ja sain siirron takaisin Bratislavaan. Tuosta kokemuksesta jäi arkuus hakeutua johtaviin tehtäviin. Luulin, etten voisi enää koskaan kokea työn iloa, mutta elämä on onneksi yllättänyt myönteisesti.

Hilveliisa Ukkonen rippikuvassa vuonna 1977. Kuva: Kotialbumi

Millaista kirkkoa haluat olla rakentamassa Suomessa?

– Haluan rakentaa vierellä kulkevaa kirkkoa. Toivon sen olevan turvallinen kaikille. Jumalan armo on avara kuin taivas. Kunpa tätä avaruutta olisi paljon myös meidän kristittyjen sydämissä. Haluan viestiä seurakuntalaisille, että Jumalan armon avaruuteen saa uskoa myös omalla kohdalla ja omassa elämässään.

Olet työskennellyt Mikkelissä vuodesta 2008. Mikä kaupungissa on parasta?

– Tämä on mukava ja sopivan kokoinen kaupunki. Täällä on kaikki tärkeä riittävän lähellä: luonto ja järvet, omat sisarukset ja tarpeelliset palvelut. Iloitsen myös hyvistä työtovereista ja hyvästä työyhteydestä. Loppuvuodesta piispa yllätti minut vielä rovastin arvonimellä. Tulin siitä onnelliseksi.

Mistä haaveilet?

– Elämäni unelmat ovat aika lailla täyttyneet. Toivon, että voisin vielä veistellä puuta. Veistäminen on ollut minulle sellainen kriisiajan juttu abikeväästä alkaen. Aiemmin veistelin ihmishahmoja, mutta poltin ne nuoruudeninnossani. Korona-aikana olen veistellyt enkeleitä ja krusifikseja. Toinen asia, jota haluan oppia lisää, on ikonimaalaus. Olen harrastanut sitä kuusi vuotta ja saanut valmiiksi kolme ikonia.

Lyhyet:

Kirja yöpöydällä: Mika Waltarin Tanssi yli hautojen.

Viimeksi katsottu tv-ohjelma: Katsoin uudelleen elokuvan Schindlerin lista.

Suhde sosiaaliseen mediaan: Seurailen mielelläni ihmisten kuulumisia ja myös työasioita Facebookissa.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.